Vaeltajasimpukka

Dreissena polymorpha

Yleiskuvaus

Vaeltajasimpukat esiintyvät usein tiheinä kolonioina pinnoille tai kasveihin kiinnittyneenä samaan tapaan kuin sinisimpukat. Myös niiden muoto muistuttaa jonkin verran sinisimpukkaa. Vaeltajasimpukan kuori on kolmiomainen ja melko pullea. Kuoren molemmissa puoliskoissa on jyrkkä harjanne, niin että simpukan voi asettaa pystyyn kuortenpuoliskojen liittymäkohta alustaa vasten. Kuoressa on tummia ja vaaleita raitoja, joista muodostuu siksak-kuvio. Kuoren muoto ja väritys kuitenkin vaihtelevat ja raidoitus voi puuttua. Simpukat voivat kasvaa noin 3-5 cm mittaisiksi.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

Vaeltajasimpukka on kotoisin Kaspian ja Mustanmeren alueelta, mistä se on levinnyt Luoteis-Venäjälle, Keski- ja Länsi-Eurooppaan, Brittein saarille ja Irlantiin, eteläiseen Skandinaviaan, Itämereen sekä Pohjois-Amerikkaan. Sen levinneisyysalue laajeni Euroopassa jo 1800-luvulla, jolloin se levisi myös eteläiselle Itämerelle jokien ja laivaliikenteelle rakennettujen kanavien kautta. Itäiseltä Suomenlahdelta simpukka löytyi 1990-luvulla; tosin Viron puolella Peipsijärvestä merelle levittäytyneitä simpukoita havaittiin jo 1930-luvulla. Nykyään se on asettunut itäisimmälle Suomenlahdelle ja Riianlahden vähäsuolaisiin osiin.

Vaeltajasimpukka esiintyy järvissä, joissa ja murtovedessä, mutta sen haitallisimmat massaesiintymät ovat makeissa vesissä. Se esiintyy suuressa osassa Keski-Eurooppaa joissa ja järvissä. Suomessa sen esiintymät ovat paikallisia itäisellä Suomenlahdella. Suomen makeista vesistä sitä ei ole löydetty, mutta Laatokassa ja Viron sekä Ruotsin järvissä se on elänyt jo pitkään.

Vaeltajasimpukan leviämistä edistää sen nopea lisääntyminen ja planktinen toukkavaihe. Toukat voivat levitä laivojen painolastivesien mukana tai kiinnittyneenä laivojen runkoon sekä kalastusvälineiden, veneiden, ajopuiden ja jopa lintujen mukana.

Haitat

Vaeltajasimpukka levisi 1980-luvulla Pohjois-Amerikan järviin ja jokiin, ja se aiheuttaa vuosittain miljoonien dollareiden tappiot Yhdysvaltain ja Kanadan taloudelle. Simpukat muodostavat valtavia kasvustoja, ja ne voivat tukkia nopeasti esimerkiksi voimaloiden ja kastelujärjestelmien vedenottoputkia tai peittää muita vedenalaisia rakenteita ja laivojen ja veneiden runkoja; niiden paino on jopa upottanut kelluvia merimerkkejä. Vaeltajasimpukat haittaavat myös rantojen virkistyskäyttöä, koska uimarit voivat satuttaa itsensä niiden kuoriin. Ne kilpailevat alkuperälajien kanssa ravinnosta ja kiinnittymispaikoista, ja ne ovat syrjäyttäneet sinisimpukan joiltakin alueilta Etelä-Itämeren laguuneissa. Ne voivat myös asettua muiden simpukoiden päälle, mikä vaikeuttaa näiden ravinnonottoa. Vaeltajasimpukan mahdollisia positiivisia vaikutuksia on, että kalat ja linnut voivat käyttää niitä ravinnokseen. Lisäksi koska vaeltajasimpukka on tehokas suodattaja, sen ansiosta vesi voi kirkastua.

Vaeltajasimpukka esiintyy järvissä, joissa ja murtovedessä, mutta sen haitallisimmat massaesiintymät ovat olleet makeissa vesissä. Ruotsissa sitä on lähinnä muutamassa järvessä, mutta Suomessa sitä ei ole havaittu sisävesissä. Se ei ole ainakaan toistaiseksi onnistunut kasvattamaan yhtä suuria populaatioita Itämerellä kuin Pohjois-Amerikassa, eikä se ole täällä muodostunut samanlaiseksi ongelmaksi. Kuitenkin itäisellä Suomenlahdella Nevan suistossa on havaittu valtavia massaesiintymisiä.

Vaeltajasimpukka on listattu maailman sadan pahimman vieraslajin joukkoon maailmanlaajuisessa haitallisten vieraslajien tietokannassa (Global Invasive Species database).