Rapurutto (rapurutto, As-tyyppi ja Ps1-tyyppi)

Tämä laji on vieraslaji, jota ei ole säädetty haitalliseksi eli se ei kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, ja esimerkiksi lajin myynti ja kasvattaminen ovat edelleen sallittuja. Kaikkia vieraslajeja koskee kuitenkin vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto ja siksi niihin on syytä suhtautua varauksella.

Rapurutto on leväsienen aiheuttama raputauti, joka voi tuhota jokirapukannan täydellisesti ja voi sairastuttaa ja tappaa täplärapuja stressitilanteissa. Rapurutto on aiheuttanut suuria tuhoja romahduttamalla alkuperäiset rapukannat miltei kaikkialla Euroopassa ja sen on havaittu viime vuosina tuhoavan myös täplärapukantoja.

Rapurutto on leväsieni (Oomycetes), joka kiinnittyy ensin ravun kuoreen ja leviää sitten ravun sisäelimiin. Leviäminen muualle elimistöön johtaa ravun menehtymiseen. Rapuruton varma tunnistaminen edellyttää laboratoriotutkimusta, joskin ravun kuoren tummat läikät viittaavat rapuruttoon. Rapuruttorihmaston etenemistä estävä ravun puolustusjärjestelmä nimittäin melanisoi rihmastoa, mikä näkyy kuoressa tummentumana. Jokiravuissa melanisaatio ei aina ehdi kehittyä näkyväksi ennen kuin rapu jo menehtyy.

Täpläravuilla rapuruton vastustuskyky voi olla tehokkaampi kuin jokiravulla ja melanisoituminen näkyy kuoressa, saksissa, pyrstön alapinnalla tai raajojen nivelissä ruskeina tai lähes mustina pigmenttilaikkuina. Joskus täpläravun raajoja saattaa irrota ja pyrstön kilpilevy syöpyä. Rapurutto on lähes aina läsnä täplärapupopulaatioissa. Sen vuoksi, vaikka ulkoisia rapuruton merkkejä ei näkyisikään, on täplärapuihin suhtauduttava aina mahdollisina rapuruton kantajina.

Rapurutto vaikuttaa jokirapujen käyttäytymiseen ja sen perusteella voi rapuruttoepidemiaa myös epäillä. Tartunnan saaneet jokiravut saattavat olla liikkeellä päiväsaikaan, pyrkivät vastavirtaan ja hakeutuvat rantamatalaan. Ravut myös rapsuttavat itseään jatkuvasti. Kuolemassa olevat ravut liikkuvat horjuen jalat ojennettuina.

Rapurutto on lähtöisin Pohjois-Amerikasta. Siellä se elää sikäläisten rapulajien loisena, mutta on muiden mantereiden makean veden ravuille tuhoisa tauti. Rapurutolla ei ole muita isäntäeläimiä kuin makean veden ravut ja taskuravut, joten rapuruttoa ei voi esiintyä ravuttomissa vesistöissä. Suomessa esiintyy pääasiassa kahta rapuruttotyyppiä: vanha jokiraputyyppi (As-tyyppi) ja täplärapujen mukana tullut tyyppi (Ps1-tyyppi).

Vuonna 2020 todettiin Kemijoen suulla jokirapukuolema, jonka aiheuttaja oli rapuruton Pc- tyyppi. Se on ominainen Pohjois-Amerikan eteläosan suoravuille. Euroopassa sitä on todettu maissa, joissa suorapuja esiintyy myös luonnossa, kuten Espanjassa. Lisäksi sitä on löytynyt akvaarioissa pidettäviltä rapulajeilta. Pc-tyypin leviämisreittinä Kemijokeen saattaa olla laivaliikenteen mukana alueelle päätynyt villasaksirapu, joita on havaittu yksittäisinä pitkin koko rannikkoaluetta. Villasaksiravun tiedetään voivan toimia rapuruton oireettomana kantajana. Toinen vaihtoehto on akvaariossa elävän tartunnankantajaravun tai itiöitä sisältävän akvaarioveden pääseminen luontoon.

Rapurutto on levinnyt amerikkalaisten rapulajien mukana eri puolille maailmaa. Eurooppaan (Italiaan) se saapui ilmeisesti laivojen pilssivesien mukana kulkeutuneissa ravuissa 1850-luvun lopussa. Tauti levisi Euroopassa kotoperäisten rapulajien kaupan myötä, Venäjältä Suomeen vuonna 1893 ja Suomesta Ruotsiin vuonna 1907. Amerikkalaisia rapuja tuotiin tarkoituksellisesti tiettävästi ensimmäisen kerran Eurooppaan nykyisen Puolan alueelle vasta vuonna 1890.

Suomessa rapurutto leviää paitsi rapukaupan ja muun rapujen kuljetuksen välityksellä, myös siirtoistutuksissa varsinkin täplärapujen mukana, mutta myös jokiravuissa, joissa tauti saattaa elää piilevänä. Suomessa jokiravun levinneisyyden moninkertaistuminen etelästä aina napapiirille saakka 1900-luvulla on siirtoistutusten seurausta. Onkin todennäköistä, että As-tyypin rapurutto on kulkeutunut jokirapuistukkaiden mukana ja siksi sen aiheuttamia rapukuolemia on vuosittain siellä täällä koko jokiravun levinneisyysalueella. Suomeen täplärapu (ks. täplärapua koskeva infosivu), ja sen mukana Ps1-tyypin rapurutto, tuotiin 1967. Ps1-tyypin rapuruton levinneisyys ja sen jokirapukannoissa aiheuttamat tuhot ovat selvästi yhteydessä täplärapujen esiintymiseen.  

Rapurutto voi tappaa yksittäisen järven tai joen jokirapupopulaation kokonaan tai lähes kaikki sen yksilöt. As-tyypin rapuruttoa esiintyy epidemioina koko maassa siellä täällä jokirapupopulaatioissa. Se voi myös jäädä piileväksi muutamiin epidemiasta selvinneisiin yksilöihin, mikä estää jokirapukannan elpymisen. Vaikka populaatio tilapäisesti elpyisikin, rapurutto voi puhjeta uudelleen ja rapukanta voi hiipua vähitellen hyvin harvalukuiseksi. Piilevän rapuruton mahdollisuutta on aina syytä epäillä, mikäli vesialueella on joskus ollut rapurutto ja kanta on elpynyt tai vesistössä tavataan rapuja vain harvakseltaan. Useimmissa suurjärvissämme jokirapukannat pysyvät piilevän As-tyypin rapuruton vuoksi erittäin harvalukuisina. As-tyypin rapuruttoa ei ole koskaan tavattu täpläravusta.

Täpläravulla sen oma Ps1-tyypin rapurutto vähentää tuottoa ja saaliin arvoa aiheuttaen kuolleisuutta erityisesti stressitilanteissa. Täplärapukanta voi romahtaa täysin tai osittain rapuruton ja ympäristöstressin vuoksi. Täplärapujen rapuruttotyyppi on vanhaa As-tyypin rapuruttoa aggressiivisempi tappaen tartunnan saaneet jokiravut nopeasti ja aiheuttaen jokirapukannan täydellisen häviämisen.

Koska Pc-tyyppiä ei ole aiemmin todettu pohjoisessa, sen laajemman leviämisen vaikutusta jokirapukantoihin on vaikea arvioida. Kemijoen olosuhteissa se kuitenkin pystyi aiheuttamaan tyypillisen jokirapujen kuolemaan johtaneen tartunnan.

Rapurutto voi muuttaa myös vesiekosysteemin toimintaa. Jokirapupopulaation häviäminen muuttaa ravintoverkkoa, poistuuhan siitä suurikokoinen ja kaikkiruokainen eläin, joka syö pohjaeläinten lisäksi myös kasvinosia ja pohjalle vajonnutta kuollutta aineista. Tutkimusta rapukuoleman aiheuttamista ekosysteemin ja ravintoverkon muutoksista on kuitenkin hyvin vähän.

Rapurutto on Suomen sisävesissä taloudellisesti merkittävin tauti, joka tyrehdytti rapujen kaupan ja viennin 1900-luvun alussa. Etelä-Suomessa ravustuselinkeino ja -kulttuuri käytännössä hävisivät, sillä rapuruton aiheuttama jokirapusaaliin alenema on ainakin10 miljoonaa rapua vuodessa.

Rapurutosta eroon pääseminen on nykytiedon mukaan mahdotonta, ellei koko vesialueen rapupopulaatio häviä. Nisäkkäät ja linnut voivat todennäköisesti levittää tartuntaa lyhyitä matkoja, mutta ihminen on rapuruton tärkein levittäjä. Rapuruton leviämistä vesistöistä toisiin voidaan oikeilla toimintatavoilla estää.

Rapurutto leviää vesistöstä toiseen varmimmin täpläravuissa tai piilevää As-tyypin rapuruttoa kantavissa jokiravuissa, onhan rapuruttorihmasto tällöin suojassa isäntäeläimensä kuoressa. Kalastuslain 74 § mukaan, jos vesialueelle istutetaan kala- tai rapulajia tai niiden kantaa, jota siellä ei ole ennestään, on toimenpiteelle saatava alueellisen kalatalousviranomaisen lupa.

Rapuruton parveiluitiöt, joiden avulla tauti siirtyy ravusta toiseen, ovat herkkiä tuhoutumaan lämmön, valon, kuivuuden ja pakkasen vaikutuksesta ja desinfioivien kemikaalien avulla. Rapuruttoitiöiden elinkaari voi käsittää useita vaiheita, ja olosuhteista riippuen ne ovat tartuntakykyisiä muutamasta tunnista pariin viikkoon.

Rapuruttoepäilyistä rapukuolematapauksissa tulisi aina ilmoittaa Ruokavirastolle, johon tulisi myös lähettää oireellisia, huonokuntoisia rapuja tutkimuksiin taudinaiheuttajan varmistamiseksi ja rapuruttotyypin määrittämiseksi. Rapurutto on välittömästi eläinlääkintäviranomaiselle ilmoitettava eläintauti.

• Ruokaviraston näytteenotto- ja lähetysohjeet

Rapuruton parveiluitiöitä on todennäköisimmin ravustus- ja rapujen kuljetus- sekä käsittelyvälineissä, ja siksi ne tulisi käsitellä hyvin ennen siirtämistä toiseen järveen tai jokeen. Välineet on hyvä jo pyynnin päätyttyä huuhdella ylimääräisen lian ja mudan poistamiseksi. Desinfiointimenetelmäksi käy 10 min keittäminen tai 30 min väkiviinakäsittely (kolme osaa väkiviinaa ja yksi osa vettä) tai VirkonS käsittely, 10 g/L 15 minuutin ajan tai peretikkahappo (PAA) käsittely, 30 mg/L 15 minuutin ajan. Helpoin tapa on 5 - 6 tunnin kuivaaminen saunassa 60 - 80 °C:ssa. Myös pakastaminen vähintään 3 vrk -20 °C:ssa on luotettava menetelmä.

Ravustuksessa käytettävät syöttikalat tulee pyytää siltä vesialueelta missä ravustetaan tai ne tulee pakastaa ennen käyttöä. Rapuruttoitiöitä voi levitä myös kalastusvälineissä ja veneissä, mikäli siirtymiset ovat lyhyitä, kalusto ei kuivu ja itiöt saattavat siksi säilyä hengissä. Kalaistutusten yhteydessä, joko kuljetusvedessä tai kalojen limassa kulkeutuvat parveiluitiöt ovat myös riskitekijä, jota voidaan pienentää käyttämällä kuljetusvetenä pohjavettä ja vaihtamalla se kuljetuksen aikana.

Ravustus- ja kalastusvälineiden säilyttäminen talven yli ulkovarastossa riittää myös hävittämään itiöt.

Täplärapu on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Täplärapujen viljely sekä niiden istutukset kaikkiin vesiin, myös nykyisiin täplärapuvesiin, ovat kiellettyjä. Jokirapujen istutuksilla ei saa aiheuttaa vaaraa rapuruton leviämisestä.

• Ruokavirasto: Ohje kalojen ja rapujen terveysehdoista maan sisäisissä siirroissa

Maailman eläintautijärjestö OIE:n rapuruton WOAH-vertailulaboratorio sijaitsee Ruokaviraston Kuopion toimipaikassa, jossa vastaava asiantuntija on eläinlääkäri Satu Viljamaa-Dirks. Laboratorion vuosiraportit OIE:n sivuilla kohdassa Crayfish plague

• Kalojen ja äyriäisten sairaudet (Ruokavirasto) 
• Tietoa rapurutosta (Ruokavirasto) 
• Tietoa ravuista ja rapurutosta (RapuKamu, LIFE+)
• MMM:n asetus kaloissa, äyriäisissä ja nilviäisissä esiintyvien eläintautien vastustamisesta (D129) 
• Kansallinen rapustrategia 2023-2032

• Istutusten luvanvaraisuus KL 8 luku

• Jussila et al. 2014. Crayfish plague dilemma: how to be a courteous killer? Boreal environment research 19: 235–244.