Hollanninjalavatauti

Hollaninjalavatauti on Ophiostoma-sienten aiheuttama tauti, jota mantokuoriaiset siirtävät puusta toiseen. Eurooppalaiset mantokuoriaiset eivät ole vieraslajeja, vaan ovat mitä ilmeisimmin leviämässä Suomeen ilmaston lämmetessä.  Puu puolustautuu erittämällä kumimaista eritettä ja tylooseja, jotka puolestaan estävät normaalin vedenkulun puussa. Tauti näkyy aluksi oksien nuutumisena ja myöhemmin kuivumisena. Ensimmäiseksi kellastuvat ja ruskettuvat puiden latvat. Ophiostoma-sienien pääasiallinen vektori on Scolytus multistriatus -kaarnakuoriainen, joka ei toistaiseksi kuulu Suomen hyönteislajistoon. Norjassa vektorina toimii S. multistriatus –kuoriaisen sijaan Scolytus laevis. Levittäjänä voi olla myös Hylurgopinus rufipes

Hollanninjalavatauti on saanut nimensä siitä, että sienen eristi huonokuntoisista jalavista hollantilainen Bea Schwartz 1922.

Lehdet kellastuvat. Ensin kärsivät nuoret versot, sitten kuihtuvat latvukset ja oksat. Sienirihmasto tukehduttaa puun nesteenkierron. Puun infektoitumisajankohdasta riippuen jalava voi kuolla yhdessä kesässä.

Hollanninjalavataudin aiheuttaja Ophiostoma ulmi kulkeutui Euroopaan 1910-luvulla. Hollanninjalavatauti kulkeutui Euroopasta Pohjois-Amerikkaan puutavarassa olleiden hyönteisten mukana 1920-luvulla. Myöhemmin 1940-luvulla tauti palasi entistä ärhäkämpänä Amerikasta Eurooppaan. Ensimmäisen lievemmän taudin ja epidemian aiheuttaja oli Ophiostoma ulmi, mutta seuraavan epidemian pääasiallisin syy oli todennäköisesti ärhäkämpi sieni, joka vähitellen syrjäytti O. ulmin. Tämä uusi sieni, Ophiostoma novo-ulmi kuvattiin omana lajinaan 1991.

Myöhemmin havaittiin, että O. novo-ulmista esiintyy kaksi erilaista alalajia O. novo-ulmi subsp. novo-ulmi ja O. novo-ulmi subsp. americana. Euroopassa ja Euraasiassa tavataan molempia alalajeja. Lajien ja alalajien on voitu osoittaa risteytyvän edelleen keskenään, joten taudinaiheuttajat voivat olla geneettisesti hyvin monimuotoisia Euroopassa, kun sen sijaan Pohjois-Amerikassa, jossa O. novo-ulmi subsp. americana on vallitseva taudinaiheuttaja, geneettinen vaihtelu on niukempaa.

Suomesta tautia on löydetty satunnaisesti 1960-luvulla, mutta tehokkaat hävitystoimenpiteet ja vektorihyönteisten puuttuminen ovat estäneet taudin vakiintumisen. Ilmaston lämmetessä tilanne saattaa kuitenkin muuttua, koska S. laevis -kaarnakuoriaista tavataan Viron pohjoisrannikolla ja Tukholman seudulla. Norjassa ja Ruotsissa tauti on saanut suppeilla alueilla jalansijan.

Esiintyy jo kaikissa EU-maissa Suomea lukuun ottamatta.

Ensimmäisen epidemian aikana hollanninjalavatauti tappoi 10–40 % eri maiden jalavista Euroopassa. Seuraava epidemia sen sijaan on tuhonnut miltei kaikki eurooppalaiset jalavat monesta maasta.

Aiheuttaa suuria vahinkoja kaupunkien puistoille tappamalla jalavat. Suomessa vaarana on myös pohjoisten jalavien geeniperimän katoaminen.

Taudin aikaisessa vaiheessa infektoituneen oksan voi poistaa. Yleensä sieni etenee kuitenkin niin nopeasti, että tämä ei ole tehokas torjuntatapa. Yleensä puu pitää kaataa ja hakettaa, tai runko pitää kuoria. Juuriston välityksellä leviävän hollanninjalavataudin saastuttamat puut pitää poistaa juurineen ja juuriyhteydet muihin puihin pitää katkaista ojittamalla.

Taudin leviämistä voidaan estää myös lisäämällä tietoisuutta taudin oireista jalavalla ja kannustamalla kansalaisia tekemään ilmoituksia oirehtivista puista.

Ensimmäisen epidemian jälkeen alettiin etsiä tautia kestäviä puita. Eurooppalaisista jalavista on löytynyt kantoja, joissa fenolipitoisuudet ovat tavallista korkeampia. Siperianjalava on myös taudille kestävä, sillä sen kaarnan korkea terpeenipitoisuus estää tautia levittävän hyönteisen iskeytymisen puihin.

Kotimaisen taimituotannon tukeminen ja kotimaista alkuperää olevien kasvien suosiminen sekä puutavaran ja pakkausmateriaalien valvonta ovat tehokkaita tapoja estää vieraslajien pääsy maahan. Varsinkin koristekasvikaupassa on riski saada ulkomailla tuotettujen taimien mukana uusia tauteja tai rikkakasveja suuri. 

Riskinarvion mukaan tauti pystyttäisiin Suomesta useissa tilanteissa hävittämään, koska jalavia on vähän ja jalavametsiköt sijaitsevat kaukana toisistaan. Jos tautia löytyy Suomesta, viranomaiset ensin arvioivat, onko taudin hävittäminen mahdollista ja tekevät sen perusteella päätöksen.

Hollanninjalavatauti ei ole hävitettävä kasvintuhooja, jonka torjumiseksi viranomaiset ryhtyvät toimenpiteisiin, vaan sen torjuminen on viljelijän omalla vastuulla. Taimituotannossa hollanninjalavatautia ei saa olla. Jos tautia löytyy Suomesta, viranomaiset ensin arvioivat, onko taudin hävittäminen mahdollista ja tekevät sen perusteella päätöksen.

Jos löydät jalavalla Scolytus-kaarnakuoriaisia, ilmoita havainnostasi heti Ruokavirastoon. Tee ilmoitus myös, jos epäilet hollanninjalavataudin ränsistyttävän jalavia. Sairastuneet jalavat nuutuvat, kuivuvat ja voivat kuolla jopa yhdessä kesässä. Jos taudin leviäminen halutaan estää, sairastuneet ja niiden lähellä olevat jalavat pitää hävittää juurineen. 

Ilmoita kuolevista jalavista Ruokavirastoon sähköpostilla kasvinterveys@ruokavirasto.fi

Ruokavirasto: hollanninjalavatauti (myös kuvia)

CABI: Ophiostoma ulmi (Dutch elm disease) | Ophiostoma novo-ulmi (Dutch elm disease)

DAISIE: Ophiostoma novo-ulmi (pdf)

Global Invasive Spieces Database: Ophiostoma ulmi sensu lato

Swammerdam Institute of Life Sciences of the University of Amsterdam: Dutch Elm Disease

Wikipedia: hollanninjalavatauti (fi) | Almsjuka (sv) | Dutch elm disease (en) |  Jalakasurm (et)

Julkaisuja

• Hamunen, S. & Marinova-Todorova, M. 2016. Pest Risk Assessment for Dutch elm disease. (Tiivistelmä: Hollanninjalavataudin riskinarvio. Beskrivning: Utvärdering av risken för holländsk almsjuka).Evira Research Reports 1/2016. ISBN: 978-952-225-150-3.
• Kasanen, Risto 2009. Metsäpuiden sienitaudit. Metsäkustannus. s 75-79.
• Lilja, Arja ym. 2009. Vieraslajit, jotka voivat olla uhka tulevaisuudessa.Taimiuutiset 2/2009: 19-21. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2015121023533
• Anderbrant, O. and Schlyter, F. 1987. Ecology of the Dutch Elm Disease Vectors Scolytus laevis and S. scolytus (Coleoptera: Scolytidae) in Southern Sweden.Journal of Applied Ecology Vol. 24 (2): 539-550.http://www.jstor.org/stable/2403891