Kapeasaksirapu

Kapeasaksirapu on alunperin Suomeen istutusten myötä tullut rapulaji.

Kapeasaksirapu muistuttaa ulkonäöltään jokirapua. Erityisesti kapeasaksiravun naaras on vaikea erottaa jokiravusta, ja siksi onkin parempi tehdä lajimääritys koiraasta.

Kapeasaksiravun sakset ja varsinkin niiden ”sormet” ovat huomattavan pitkät ja kapeat ja kuori selvästi nystermäisempi ja karkeampi kuin jokiravulla. Väri vaihtelee ympäristön mukaan, perussävy on yleensä vaalean ruskea tai harmaanruskea, mutta vihertäviä ja jopa hunajan värisiä sävyjä saattaa esiintyä. Vatsapuoli, etenkin saksien alapinta, on vaaleampi kuin jokiravulla, eikä saksissa näy punaisia sävyjä. Kooltaan jokirapu- ja kapeasaksirapu eivät ilmeisesti täällä pohjoisessa juuri eroa toisistaan, mutta levinneisyytensä eteläosissa kapeasaksirapu voi kasvaa jokirapua pidemmäksi. Täpläravun erottaa jokiravusta ja kapeasaksiravusta mm. kuorensa sileydestä, saksien voimakkaan oranssinpunaisesta alapinnasta, saksiraajojen alapinnan turkoosista väristä sekä saksien hangan valkeasta tai sinertävästä täplästä.

Koska kapeasaksiravun voi niin helposti sekoittaa jokiravun kanssa, ja esiintyminen maamme sisällä on epävarmaa, olisi tärkeää saada asiantuntijoille näytteitä tai vähintäänkin valokuvia lajin määrittämiseksi.

Kapeasaksiravun alkuperäinen levinneisyysalue ulottuu itäisen Keski-Euroopan alueelta Venäjällä aina Uralille saakka ja sitä esiintyy myös Kaspianmeren ympäristössä. Lajia on ihmisen toimesta levitetty länteen aina Britannian saakka. On epävarmaa, ovatko Karjalassa Laatokan ja Äänisen lähialueilla tavattavat kannat luonnonvaraisia vai kotiutettuja.

Kapeasaksirapu voi muiden alkuperäisten eurooppalaisten rapulajien tapaan olla herkkä rapurutolle, joten senkin esiintyminen ja populaatioiden runsaus ovat vähentyneet rapuruton vuoksi. Kapeasaksirapujen herkkyys rapurutolle tosin vaihtelee runsaasti eri osissa Eurooppaa ja sen lähialueita ja erityisesti eteläisen Euroopan ja Turkin kapeasaksirapukannat voivat olla erittäin vastustuskykyisiä.

Suomeen kapeasaksirapuja on istutettu muutamiin vesiin Kaakkois-Suomessa 1920-luvulla. Kotiuttamisen laajuudesta ja tuloksista on hyvin niukasti tietoja. On mahdollista, että kapeasaksirapuja on myös vaeltanut Suomeen luontaisesti Venäjälle laskevien jokien kautta, mutta tiedossa ei ole sitä tukevia havaintoja. Nykyisin kapeasaksirapua tiedetään esiintyvän muutamissa Luumäen, Lemin ja Lappeenrannan alueilla sijaitsevissa vesissä. Pyyntivahvana lajia esiintyy Kivijärven reitin yläosissa Jängynjärvessä ja Vetjajärvessä.

Kapeasaksirapu ei kuulu Suomen alkuperäiseen lajistoon, ja sen pääsy maahamme on ihmistoiminnan ansiota. Kapeasaksirapuja on kotiutettu Venäjän Karjalan alueen vesiin ja sieltä, yhteisistä vesistöistä, sen on mahdollista tulla Suomen puolelle. Lähinnä mahdollisia reittejä ovat Lieksanjoen latvavedet ja Jänisjoen, Kiteenjoen ja Hiitolanjoen vesistöt.

Kapeasaksiravun haitallisuus perustuu siihen, että se on jokirapua hieman voimakkaampi kilpailija ja se on ilmeisesti myös kestävämpi rapuruton suhteen. Mikäli kapeasaksirapu leviäisi kaakonkulmalta laajemmin sisämaahan, nämä tekijät ovat omiaan kaventamaan jokiravun elintilaa.

Kapeasaksiravun omaehtoista vaeltamista ei liene mahdollista estää. Sen sijaan kotiuttamista istutuksin uusiin vesiin tulee välttää. Kalastuslain mukaan uuden lajin kotiuttaminen ja siirtoistutukset vaativat kalatalousviranomaisen luvan. Kapeasaksirapuja ei pidä edes väliaikaisesti säilyttää elävinä sumpuissa tai altaissa muualla kuin pyyntivesistössään, koska vaara karkaamisesta ja rapuruton levittämisestä on aina olemassa.

Istutusten luvanvaraisuus KL 8 luku

Jussila, J., Maguire, I., Kokko, H., Tiitinen, V., & Makkonen, J. (2020). Narrow-clawed crayfish in Finland: Aphanomyces astaci resistance and genetic relationship to other selected European and Asian populations. Knowledge & Management of Aquatic Ecosystems, (421), 30.