Pikkuvihersammakko (Pelophylax lessonae)

Pikkuvihersammakko
(Pelophylax lessonae)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Haitallinen vieraslaji (Kansallinen luettelo)

Ilmoita havainto
(loydos.luomus.fi)

Havainnot

Ilmoita havainto
(loydos.luomus.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Sammakkoeläimet (Amphibia)
              • Sammakot (Anura)
                • Ranidae
                  • Vihersammakot (Pelophylax)
Kuva: Miroslav Fiala, CC-BY-NC-4.0
Pikkuvihersammakko (Pelophylax lessonae) - Miroslav Fiala, CC-BY-NC-4.0

Vieraslajiluokittelusta

Pikkuvihersammakko kuuluu vihersammakot lajiryhmään, joka on luokiteltu kansallisesti merkityksellisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Ryhmään kuuluvien lajien tuonti, hallussapito, kasvatus, kuljetus ja ympäristöön päästäminen on kielletty. Pikkuvihersammakon luonnollista leviämistä Suomeen ei pyritä estämään, ainoastaan ihmisen toimesta tapahtuva levittäminen.

Lajit, jotka luontaisesti harhautuvat Suomeen, ovat tulokaslajeja, eivätkä ne kuulu vieraslajisäädösten piiriin. Myöskään ilmastonmuutoksen aiheuttamat lajien luontaiset siirtymiset eivät kuulu tässä huomioon otettavaksi. 

Luonnehdinta

Pikkuvihersammakko on mölysammakkoa ja ruokasammakkoa pienempi ja lyhytraajaisempi. Aikuisten yksilöiden pituus on 4-7 cm, harvoin 8 cm (SVL). Takaraajat ovat suhteellisesti lyhyemmät kuin mölysammakolla ja ruokasammakolla, suoraan eteenpäin ojennetun takajalan kantapää ulottuu pikkuvihersammakolla vain silmään asti, kun se ruokasammakolla ulottuu yleensä n. kuonoon asti ja mölysammakolla kuononkärjen yli. Pikkuvihersammakon reisien takaosassa on voimakkaan keltaista ja mustaa kuviointia, koiraan äänirakot ovat valkoiset. Manner-Euroopassa sammakot ovat tyypillisesti väriltään kirkkaanvihreitä tai ruohonvihreitä, ja koiraille ilmaantuu kutuaikana usein pään ja eturuumiin alueelle sitruunankeltaista väritystä. Vatsapuolella ei yleensä ole kuviointia. Pikkuvihersammakon metatarsaalikyhmy on suurempi ja ulkonevampi kuin mölysammakolla ja syötävällä sammakolla, lähes symmetrinen ja puoliympyrän muotoinen. Hyvä nyrkkisääntö on se, että pikkuvihersammakon metatarsaalikyhmyn pituus on yli puolet takajalan sisimmän varpaan pituudesta, mölysammakolla ja ruokasammakolla yleensä alle puolet. Pikkuvihersammakko kurnuttaa mölysammakkoa ja ruokasammakkoa vaimeammin. Ääntely on tasaisempaa ja kehräävämpää kuin mölysammakolla ja ruokasammakolla, ja mölysammakolle tyypillinen käkätys puuttuu.Ruotsin ja Norjan pikkuvihersammakot kuuluvat ns. pohjoiseen kantaan, joka poikkeaa geneettisesti ja morfologisesti keskieurooppalaisesta kannasta. Pohjoisen tyypin yksilöt ovat väriltään suurimmaksi osaksi ruskeita, ja pitkin selkää kulkee keltainen, valkoinen tai vihreä juova. Joskus myös päässä ja kyljissä on hieman vihreää. Vaalealla vatsapuolella on usein tummaa kuviointia. Pohjoisen kannan naaraat ovat koiraita tummempia ja kontrastisempia. Naaraan selkäpuoli on joskus lähes musta. Myös Englannin sittemmin sukupuuttoon kuollut alkuperäinen pikkuvihersammakkopopulaatio kuului tähän pohjoiseen kantaan.Suomesta löydetyt pikkuvihersammakot ovat väritykseltään ruskeita, Ruotsin ja Norjan pikkuvihersammakoiden kaltaisia. Ulkonäön perusteella voidaan päätellä myös Suomen pikkuvihersammakoiden olevan  pohjoista kantaa, mutta tätä ei ole vielä tutkittu geneettisesti. Suomen oloissa pikkuvihersammakko on yleensä suhteellisen helppo erottaa ruokasammakosta ulkoisten tuntomerkkien perusteella. Pikkuvihersammakon sekoittaminen tavalliseen sammakkoon ja etenkin viitasammakkoon on myös mahdollista. Tällöin hyvä tuntomerkki on pikkuvihersammakon selkää pitkin kulkeva selvärajainen juova, joka on valkoinen, kellertävä tai vihreä.

Alkuperä ja levinneisyys

Pikkuvihersammakon yhtenäinen levinneisyysalue kattaa suurimman osan Eurooppaa. Pohjoisessa se ulottuu Baltian maihin, mutta ei Tanskaan. Suurimmassa osassa levinneisyysaluettaan pikkuvihersammakko elää ruokasammakon kanssa sekapopulaatioina.

Pohjoismaissa pikkuvihersammakkoa tavataan ainoastaan kahtena erillisenä reliktiesiintymänä, joista toinen sijaitsee Uplannin rannikolla Gävlen kaakkoispuolella Keski-Ruotsissa ja toinen Itä-Agderin läänissä eteläisessä Norjassa. Ruotsissa laji on luokiteltu vaarantuneeksi, ja se esiintyy Uplannissa noin 90 lammessa meren läheisyydessä. Norjan populaation koko vaihtelee vuosittaisesta lisääntymismenestyksestä riippuen 15 ja 50 aikuisen yksilön välillä ja laji on maassa äärimmäisen uhanalainen. Ruotsin ja Norjan populaatiot ovat reliktejä viimeisen jääkauden jälkeiseltä lämpökaudelta, ja ne ovat poikkeuksellisia myös siinä mielessä, että ne esiintyvät puhtaana, ilman syötävää sammakkoa. Myös Suomen pikkuvihersammakkopopulaatiot näyttävät olevan puhtaita, eli samoista lammikoista ei ole löydetty ruokasammakoita.

Suomen löytöpaikkoja lähimmät pikkuvihersammakkopopulaatiot sijaitsevat tiettävästi Upplannin saaristossa sekä mahdollisesti Viron luoteiskolkassa. Suomen pikkuvihersammakoiden alkuperää ja leviämishistoriaa ei tiedetä. Mahdollisesti laji on saapunut Suomeen ihmisen toimesta tahallisesti tai tahattomasti. Ottaen huomioon, että pikkuvihersammakko on Upplannin saaristossa pystynyt kolonisoimaan myös varsin kaukana rannikosta sijaitsevia saaria ja luotoja, myös mahdollisuus lajin luontaisesta leviämisestä Suomeen on syytä ottaa huomioon.

Elinympäristö

Pikkuvihersammakon elinympäristöä ovat pienet vesipaikat, esimerkiksi niitty- ja metsälammet, tulvivat ojat sekä savi- ja sorakuoppien lampareet. Levinneisyysalueensa pohjoisosissa lajin esiintyminen on rajoittunut avoimiin lampiin, joihin aurinko pääsee hyvin paistamaan. Laji sietää hyvin murtovettä. Uplannin rannikolla Keski-Ruotsissa lajia tavataan myös ulkosaariston luodoilla, joilla se kutee kalliolammikoissa. Toisin kuin muut vihersammakot, pikkuvihersammakko viettää paljon aikaansa maalla kutuajan ulkopuolella. Nuoret yksilöt ovat erityisen terrestrisiä. Pikkuvihersammakot talvehtivat maalla. Lajin nuijapäät elävät parvissa ja paistattelevat usein matalikoilla.

Elintavat

Muista sammakoistamme poiketen vihersammakot ovat aktiivisia myös päiväsaikaan. Suurin aktiviteetin aika ajoittuu kuitenkin illan ja aamun hämärään.

Aikuiset vihersammakot syövät erilaisia pieniä selkärangattomia, kuten hyönteisiä, hämähäkkejä, kastematoja ja etanoita. Toukat syövät vedessä kasvavaa kasviperäistä ravintoa.

Lisätiedot

http://www.sammakkolampi.fi/lajit/vihersammakot.html

Hoogesteger, T., Rahkonen, J. & Karhilahti A, 2013. Pool frog (Pelophylax lessonae) Camerano 1882 (Anura, Ranidae), an addition to the Finnish amphibian fauna. Memoranda Soc. Fauna Flora Fennica 89, 2013.

Kuvauksen laatijat

Tom Hoogesteger ja Markus Piha (Luomus)