Kanadanpiisku

Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo)

Kanadanpiisku on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Sen sijaan tarhapiiskut (S.Canadensis-ryhmä) eivät ole sääntelyn piirissä. Haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Suomeen on tuotu koristekasveiksi useita pohjoisamerikkalaisia piiskulajeja. Niistä selvästi yleisin on kanadanpiisku (Solidago canadensis). Kanadanpiisku sekä korkeapiisku (S. altissima) ja isopiisku (S. gigantea), on säädetty Suomessa haitallisiksi vieraslajeiksi. Isopiisku on meillä kanadanpiiskua harvinaisempi ja korkeapiiskusta ei tiettävästi ole Suomesta varmistettuja havaintoja. Lisäksi Suomessa esiintyy viljelykarkulaisena puutarhakäyttöön jalostettuja lajiristeymiä eli tarhapiiskuja (S. Canadensis-Ryhmä), jota ei kuitenkaan ole säädetty haitalliseksi vieraslajiksi. 

Pohjoisamerikkalaiset piiskut ovat monivuotisia, ja muodostavat usein laajoja, pitkäikäisiä kasvustoja. Kotipihojen ja puutarhojen lisäksi niiden kasvupaikkoja ovat monenlaiset ihmisten muuttamat elinympäristöt, kuten joutomaat, joen-, teiden- ja rautateidenvarret sekä hylätyt viljelymaat. Kanadanpiisku on hyvin sopeutuvainen ja voi pärjätä jopa raskasmetalleilla saastuneilla mailla. 

Piiskut lisääntyvät sekä siemenistä että kasvullisesti juurakonkappaleista. Ne siementävät runsaasti: yksi kasvi voi tuottaa yli 10 000 siementä, jotka voivat levitä pitkiäkin matkoja tuulen avulla. Piiskujen jäykät varret säilyvät pitkälle talveen, jolloin siemenet voivat levitä hangen pintaa pitkin. Haitalliset piiskut voivat helposti levitä myös juurakonkappaleiden tai kasvinosia sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen avulla. 

Pohjoisamerikkalaisten piiskujen lehdet ovat kapeatyviset ja ruodittomat. Ne sijaitsevat tiheästi varrella kierteisesti. Lehtien kapea, teräväkärkinen lapa on laidoiltaan harvaan teräväsahainen. Lehden suonet koostuvat keskisuonesta ja sen molemmin puolin yhdestä vahvasta ja yhdestä heikosta samansuuntaisesta suonesta (lehti näyttää kolmisuoniselta). Suomessa lajit kukkivat vasta elo–lokakuussa runsain keltaisin, alle 1 cm levein mykeröin, jotka muodostavat näyttävän, enimmäkseen kaarevahaaraisen kertokukinnon. Kanadanpiisku on vierasperäisistä piiskuista yleisin ja se voi kasvaa 1,5 m korkeaksi. Kanadanpiiskua selvästi harvinaisemmat, korkeapiisku ja isopiisku, voivat kasvaa kanadanpiiskua korkeammiksi, kun taas monet tarhapiiskulajikkeet jäävät alle metrin korkuisiksi. 

Kanadanpiisku kuuluu erityisen monimutkaiseen taksonomiseen ryhmään, johon kuuluvia kasveja on luokiteltu monin tavoin eri lajeiksi ja lajikkeiksi. Näiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa. Vieraiden piiskujen lajilleen tunnistaminen ei ole välttämätöntä leviämisen estämiseksi ja haittojen vähentämiseksi. Keskeisintä on osata erottaa vieraat piiskut ainoasta kotimaisesta piiskulajistamme kultapiiskusta (S. virgaurea). 

Kultapiisku (S. virgaurea), eli ainoa kotimainen piiskulajimme, on pohjoisamerikkalaisia piiskuja pienempi (korkeus ≤ 1m) ja sillä on erilainen kukinto. Kultapiiskun kukintohaarat ovat pystyjä tehden kukinnosta suppean lieriömäisen, kun taas pohjoisamerikkalaisilla piiskuilla kukinto on harittavampihaaraisena leveän kartiomainen. Kultapiisku aloittaa kukkimisen yleensä heinäkuussa, pohjoisamerikkalaiset piiskut hieman myöhemmin kukkien aina talven tuloon asti. 

Muista haitallisiksi säädetyistä piiskuista kanadanpiisku on erotettavissa varren ja lehtien karvaisuuden, pähkylöiden sekä kukintojen perusteella. Isopiiskun varsi on kukintohaaroihin asti kalju ja usein vaaleahärmeinen, kun kanadanpiiskun kukinnon alapuolinen varsi on härmeetön (harmahtava) ja joko yläosastaan tai koko pituudeltaan selvästi karvainen. Kanadanpiiskun lehdet ovat enimmäkseen lyhyt- tai pitkähkökarvaisia. Isopiiskun varsi on kukintohaaroihin asti kalju ja usein vaaleahärmeinen. Isopiiskun lehdet ovat enintään alapinnan keskisuonta myöten hieman karvaisia. Pähkylöiden (pähkylät ovat kasvin kuivia hedelmiä, joihin karvamaiset lenninhaivenet on kiinnitetty) lenninhaivenet auttavat määrittämisessä: kanadanpiiskulla ne ovat hohtavanvalkoisia, isopiiskulla rusehtavia.  

Kalju ja rotevampi varsi, lyhyemmät mykeröperät ja hieman isommat mykeröt tekevät isopiiskusta heleämmän, karskimman ja tuuheampilatvaisemman näköisen kuin kanadanpiisku. Korkeapiisku muistuttaa kovasti kanadanpiiskun muunnosta, jolla varsi on koko pituudeltaan karvainen, mutta eroaa siitä kokonsa, kukintojen ja lehtien perusteella. Iso- ja korkeapiiskusta kerrotaan lisää niiden omissa lajikorteissa. 

Apua vierasperäisten piiskujen tunnistamiseen ja niiden erottamiseen kultapiiskusta löytyy tunnistuskaaviosta. 

Kanadanpiisku on kotoisin Pohjois-Amerikasta laajalta alueelta, joka ulottuu pohjoisessa Alaskaan ja Nova Scotiaan asti. Eurooppaan se tuotiin koristekasviksi jo 1600-luvulla ja Suomeenkin se saapui niin varhain, että sitä pidetään perinneperennana. Nykyään kanadanpiiskua kasvaa suuressa osassa Eurooppaa, etelässä aina Italian eteläosiin saakka.  Suomessa ensimmäinen havainto luontoon karanneesta kanadanpiiskusta on vuodelta 1910. Nykyisin sitä kasvaa yleisenä viljelykarkulaisena Etelä-Suomessa etenkin Uudenmaalla, Varsinais-Suomessa ja, Kymenlaaksossa, mutta siitä on havaintoja Ahvenanmaalta Oulun korkeudelle saakka. Luontoon se on levinnyt useimmiten viljelypalstoilta, pihoista ja puutarhoista. Ilmastonmuutoksen seurauksena pidentyneen kasvukauden myötä kanadanpiisku ehtii nykyään paremmin tuottaa siemeniä ja on tämän vuoksi viime vuosina levinnyt yhä tehokkaammin etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa.  

Kanadanpiisku on tunnistettu haitalliseksi myös Japanissa, Kiinassa sekä lukuisissa Euroopan maissa, kuten naapurimaissamme Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Virossa kanadanpiiskua esiintyy koko maassa. Norjassa laji on haitallisten vieraslajien mustalla listalla voimakkaan leviämispotentiaalinsa vuoksi. Tanskassa kanadanpiisku on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi.  

Kanadanpiisku on niittymäisissä elinympäristöissä voimakas kilpailija, joka syrjäyttää alkuperäistä lajistoa. Kanadanpiiskun on todettu vähentävän sekä yksi- että monivuotisten putkilokasvien määrää. Kanadanpiisku houkuttelee pölyttäjiä, kuten mehiläisiä ja kukkakärpäsiä, minkä seurauksena pölyttäjävierailut alkuperäisten kasvilajien kukinnoilla vähenevät. Piiskut säilyvät sitkeästi valtaamillaan kasvupaikoilla pitkäikäisen juurakkonsa avulla ja leviävät tuulen mukana siemenistä helposti myös uusille alueille. Puutarhajätteitä tai maa-aineksia siirrettäessä juurakotkin pääsevät matkaamaan uusille maille. Laajoiksi levittäytyessään piiskukasvustot saattavat vallata kokonaisia elinympäristöjä ja yksipuolistaa kulttuurimaisemaa. 

Keski-Euroopassa tehdyissä tutkimuksissa kanadanpiiskukasvustojen on todettu vähentävän useiden hyönteisryhmien, mm. muurahaisten, mehiläisten, kukkakärpästen, perhosten sekä jopa lintujen monimuotoisuutta. Tällä voi olla merkittäviä seurannaisvaikutuksia koko paikallisekosysteemiin. 

Kanadanpiiskuilla on myös allelopaattisia vaikutuksia eli ne voivat erittää maahan muiden kasvien kasvua, siementen itämistä sekä maaperäeliöiden toimintaa heikentäviä yhdisteitä. Lisäksi kanadanpiisku voi muokata elinympäristöä lisäämällä orgaanisen hiilen määrää maassa sekä vaikuttamalla typen ja fosforin määrään maassa. 

Pohjoisamerikkalaiset piiskut eivät ole toistaiseksi pystyneet leviämään ja valloittamaan pientareitamme komealupiinin tavoin, sillä lyhyt kasvukausi on hillinnyt niiden lisääntymistä. Ne kukkivat vasta loppukesällä, eivätkä aiemmin ole ehtineet tehdä itävää siementä. Ilmaston lämmetessä ja kasvukauden pidetessä leviämisuhka on kuitenkin kasvanut ja meillä on jo piiskukantoja, jotka ehtivät tuottaa kypsiä pähkylöitä. Kanadanpiiskujen kurissapito voikin pian muuttua hankalaksi, koska niiden lenninhaivenelliset siemenet pystyvät leviämään tuulten mukana pitkiä matkoja. 

Kanadanpiiskua, kuten mitään muutakaan vierasperäistä lajia, ei saa päästää karkaamaan pihoista ja puutarhoista luontoon. Jotta kanadanpiiskut eivät leviäisi kotipuutarhan ulkopuolelle, tulisi niiden kukinnot katkaista ennen siementen kypsymistä. Kerran kasvupaikalle juurtuneita piiskukasvustoja on vaikea hävittää, koska niiden juurakot ovat sitkeitä ja kasvustot leviävät juurakonkappaleista. 

Tehokas torjuntakeino on hävittää kasvustot niittämällä ne kaksi kertaa vuodessa (kesä- ja elokuussa) useiden vuosien ajan. Niittämisen jälkeen paikalle voi kylvää kotimaisista kasvilajeista koostuvan siemenseoksen, mikä saattaa myös rajoittaa kanadanpiiskun kasvua. Leikkaamalla kasvusto toistuvasti alas nitistetään hiljalleen kasvin kasvuvoimaa, ja lopulta kasvi näivettyy kokonaan. Hävittämällä kasvi näivettämällä ei synny hankalasti hävitettävää, siemeniä, juurakoita tai juurten osia sisältävää jätettä. Kanadanpiiskusta voi päästä kokonaan eroon myös kaivamalla kasvit ylös juurineen ja huolehtimalla ettei maahan jää juurakon kappaleita. Tämän jälkeen on tarkkailtava seuraavat vuodet kasvupaikkaa ja tarvittaessa kitkettävä uudet taimet pois. Syntyneen kasvijätteen hävittämisessä on syytä olla erityisen huolellinen. Lisää vinkkejä kasvijätteen käsittelyyn ja hävittämiseen.

Koska laji on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. 

Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Kanadanpiiskun tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Kanadanpiiskua ei saa luovuttaa eteenpäin. Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyisiä siemeniä tai kasvinosia voi säilyä. Huolehdi ettei laji leviä myöskään maa-aineksen mukana. Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja. 

Ympäristöön karanneet vieraat piiskut on aina syytä hävittää alkuperäisen lajistomme turvaamiseksi riippumatta siitä, mistä vieraasta piiskusta tarkalleen on kyse. Mikäli et ole varma, kasvaako puutarhassasi haitalliseksi säädettyä piiskulajia vai sallittua tarhapiiskua, huolehdi erityisesti siitä, ettei se pääse lisääntymään ja karkaamaan ympäristöön, katkaisemalla kukinnot ennen kasvin siementämistä. Tarhapiiskuja ja haitallisiksi säädettyjä piiskulajeja, kuten muitakaan vieraslajia ei saa päästää karkaamaan ympäristöön ja kasvuston hävittäminen edellyttää maanomistajan lupaa. 

Ammattimaisella toimijalla on velvollisuus estää kanadanpiiskun sekä sen siementen ja kasvinosien leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle esimerkiksi mullan, maa-aineksen ja muiden kasvien mukana. 

Piiskujen tunnistuskaavio (Luke 2023)

Bielecka, A, Borkowska, L. & Królak, K. (2020) Environmental changes caused by the clonal invasive plant Solidago canadensis. Ann. Bot. Fennici 57: 33–48. 

CABI (2019) Solidago canadensis (Canadian goldenrod).

Czortek, P., Krolak, E., Borkowska, L. & Bielecka, A. (2020) Impacts of soil properties and functional diversity on the performance of invasive plant species Solidago canadensis L. on post-agricultural wastelands. Science of Total Ecology 729, 139077. 

de Groot M, Kleijn D, Jogan N (2007) Species groups occupying different tropic levels respond differently to the invasion of semi-natural vegetation by Solidago canadensis. Biol Conserv 136:612–617. doi.org/10.1016/j.biocon.2007.01.005

Fanesi, A., Csongor, V., Beldean, M., Földesi, R., Kolcsár, L-P., Shapiro, J., Török, E. & Kovács-Hostyánszki, A. 2015. Solidago canadensis impacts on native plant and pollinator communities in different-aged old fields. Basic and Applied Ecology 16: 335–346.

Kaukoranta, T., Juhanoja, S, Tuhkanen, E-M. & Hyvönen, T. 2019. Invasion potential of herbaceous ornamental perennials in northern climate conditions. Agriculture and Food Science 28: 45-57. 

Lenda, M., Witek, M., Skórka, P., Moron, D. & Woyciechowski, M. 2013. Invasive alien plants affect grassland ant communities, colony size and foraging behaviour. Biol Invasions 15: 2403–2414.

Moroń, D., Lenda, M., Skórka, P., Szentgyorgyi, H., Settele, J. & Woyciechowski, M. 2009. Wild pollinator communities are negatively affected by invasion of alien goldenrods in grassland landscape. Biol Conserv 142:1322–1332. doi.org/10.1016/j.biocon.2008.12.036

Moroń , D., Skórka, P., Lenda, M., Kajzer-Bonk, J., Mielczarek, L., Rozej-Pabijan, E., Wantuch, M. 2019. Linear and non-linear effects of goldenrod invasions on native pollinator and plant populations. Biol Invasions: 21:947–960. 

Skórka, P., Lenda, M. & Tryjanowski, P. 2010. Invasive alien goldenrods negatively affect grassland bird communities in Eastern Europe. Biol Conserv 143:856–861. 

Weber, E. 1997. Morphological variation of the introduced perennial Solidago canadensis L. sensu lato (Asteraceae) in Europe. – Bot. J. Linn. Soc. 123(3): 197–210. 

Werner, P.A., Bradbury, I.K. & Gross, R.S. 1980. The biology of Canadian weeds: 45. Solidago canadensis L. – Canad. J. Pl. Sci. 60(4): 1393–1409. 

Yuan, Y., Wang, B., Zhang, S., Tang, J., Tu, C., Hu, S.,  Yong, J. W. H. & Chen, X. 2013. Enhanced allelopathy and competitive ability of invasive plant Solidago canadensis in its introduced range. J. of Plant Ecology 6: 253–263.