Kanadanpiisku (Solidago canadensis)

Kanadanpiisku
(Solidago canadensis)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Kuva: Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Johanna Kolehmainen, CC-BY-NC-SA-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Johanna Kolehmainen, CC-BY-NC-SA-4.0

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Kasvit (Plantae)
        • Viridiplantae
          • Versokasvit (Streptophyta)
            • Embryophyta
              • Putkilokasvit (Tracheophyta)
                • Spermatophytina
                  • Koppisiemeniset (Magnoliopsida)
                    • Asterales
                      • Asterikasvit (Asteraceae)
                        • Piiskut (Solidago)
Kuva: Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0

Luonnehdinta

Suomeen on tuotu koristekasveiksi useita pohjoisamerikkalaisia piiskulajeja. Niistä selvästi yleisin on kanadanpiisku (Solidago canadensis), joka voi kasvaa 1,5 m korkeaksi. Harvinaisempia ovat vieläkin kookkaammiksi kasvavat korkeapiisku (S. altissima) ja isopiisku (S. gigantea). Lisäksi Suomesta on löytynyt säiläpiiskua (S. graminifolia) sekä puutarhakäyttöön jalostettuja lajiristeymiä eli tarhapiiskuja (S. Canadensis-Ryhmä).

Pohjoisamerikkalaiset piiskut ovat monivuotisia, usein laajoja kasvustoja muodostavia kookkaita ruohoja; kasvustot ovat hyvinkin pitkäikäisiä juurakkojensa turvin. Kotipihojen ja puutarhojen lisäksi niiden kasvupaikkoja ovat monenlaiset ihmisten muuttamat elinympäristöt, esimerkiksi joutomaat, joen-, teiden- ja rautateidenvarret sekä hylätyt viljelymaat. Kanadanpiisku on hyvin sopeutuvainen ja voi pärjätä jopa raskasmetalleilla saastuneilla mailla.

Piiskut lisääntyvät sekä siemenistä että kasvullisesti juurakonkappaleista. Ne siementävät runsaasti: yksi verso voi tuottaa yli 10 000 siementä. Hapsihaivenin varustetut siemenet (oikeastaan pähkylähedelmät) leviävät tuulten mukana pitkiäkin matkoja. Piiskujen jäykät varret säilyvät pitkälle talveen, jolloin siemenet voivat levitä hangen pintaa pitkin esteettömämmin kuin kesällä. Haitalliset piiskut voivat helposti levitä myös juurakonkappaleiden tai näiden osia sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen avulla paikasta toiseen.

Tunnistaminen

Pohjoisamerikkalaisten piiskujen kapeatyviset, ruodittomat lehdet sijaitsevat varrella kierteisesti ja tiheässä. Lehtien kapea (suikea), teräväkärkinen lapa on laidoiltaan harvaan teräväsahainen; luonteenomainen suonitus koostuu keskisuonesta ja sen molemmin puolin yhdestä vahvasta ja yhdestä heikosta samansuuntaisesta suonesta (lehti näyttää kolmisuoniselta). Suomessa lajit kukkivat vasta elo–lokakuussa runsain keltaisin, alle 1 cm levein mykeröin, jotka muodostavat näyttävän, enimmäkseen kaarevahaaraisen kertokukinnon.

Kanadanpiisku kuuluu sukunsa taksonomisesti erityisen vaikeaan ryhmään, jonka kasvit voidaan luokitella ja on luokiteltu monin tavoin lajeiksi ja roduiksi. Kanadan- ja isopiisku ovat kuitenkin ainakin lähemmällä tarkastelulla toisistaan erotettavissa varren ja lehtien karvaisuuden, pähkylöiden sekä kukintojen perusteella.

Kanadanpiiskun kukinnon alapuolinen varsi on härmeetön ja joko yläosastaan tai koko pituudeltaan selvästi karvainen, ja lehdet ovat jokseenkin kauttaaltaan lyhyt- tai pitkähkökarvaisia. Isopiiskun varsi on kukintohaaroihin asti kalju ja usein vaaleahärmeinen, ja lehdet ovat enintään alapinnan keskisuonta myöten hieman karvaisia. Pähkylöiden lenninhaivenet auttavat määrittämisessä: kanadanpiiskulla hohtavanvalkoisia, isopiiskulla rusehtavia. Vallitseva kaljuus sekä rotevampi varsi, usein lyhyemmät mykeröperät ja millin tai pari isommat mykeröt antavat isopiiskulle kanadanpiiskua heleämmän, karskimman ja tuuheampilatvaisen ilmeen, joten harjoittelun tuloksena lajit voi oppia suurella todennäköisyydellä tunnistamaan erilleen etäältäkin. Samaan ryhmään kuuluva korkeapiisku puuttunee Suomesta ainakin karkulaisena, sillä suomalaiset tiedot lajista tarkoittanevat järjestään kanadanpiiskun runsaskarvaista muunnosta. Iso- ja korkeapiiskusta kerrotaan lisää niiden omissa lajikorteissa.

Ainoan kotimaisen piiskulajimme kultapiiskun (S. virgaurea) erottaa pohjoisamerikkalaisista piiskuista sen pienempi koko (korkeus ≤ 1 m) ja erilainen yleisilme. Kultapiiskun kukintohaarat ovat pystyjä tehden kukinnosta suppean lieriömäisen tai kartiomaisen, kun taas pohjoisamerikkalaisilla piiskuilla kukinto on harittavampihaaraisena leveän kartiomainen. Kultapiisku aloittaa kukkimisen yleensä heinäkuussa, pohjoisamerikkalaiset piiskut hieman myöhemmin kukkien aina talven tuloon asti

Alkuperä ja levinneisyys

Kanadanpiisku on kotoisin Pohjois-Amerikasta laajalta alueelta, joka ulottuu pohjoisessa Alaskaan ja Nova Scotiaan asti. Eurooppaan se tuotiin koristekasviksi jo 1600-luvulla ja Suomeenkin se saapui niin varhain, että sitä pidetään perinneperennana. Nykyään kanadanpiiskua kasvaa suuressa osassa Eurooppaa, etelässä aina Italian eteläosiin saakka. Kasvupaikkoina sillä ovat monenlaiset ihmisten muuttamat elinympäristöt, esimerkiksi teiden- ja rautateidenvarret sekä hylätyt viljelymaat ja joenvarret.

Suomessa ensimmäinen havainto luontoon karanneesta kanadanpiiskusta on vuodelta 1910. Nykyisin sitä kasvaa viljelykarkulaisena etenkin Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kymenlaakson, Etelä-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilla, mutta myös Keski-Suomessa, Ahvenanmaalla sekä Pohjanmaan rannikolla aina Oulun korkeudelle saakka. Luontoon se on levinnyt useimmiten viljelypalstoilta ja puutarhoista. Ilmastonmuutoksen seurauksena pidentyneen kasvukauden myötä kanadanpiisku ehtii nykyään paremmin tuottaa siemeniä ja on tämän vuoksi viime vuosina levinnyt yhä tehokkaammin. Kanadanpiisku leviää etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa monin paikoin ratavarsilla, tienpientareilla ja ojissa mitä ilmeisimmin tuulten kuljettamista siemenistä. Sitä tavataan myös lehdoissa, niityillä, joutomailla, rantapensaikoissa sekä viljavissa metsissä ja niiden reunoissa.

Kanadanpiisku on tunnistettu haitalliseksi myös Japanissa, Kiinassa sekä lukuisissa Euroopan maissa, kuten naapurimaissamme Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Virossa kanadanpiiskua esiintyy koko maassa. Norjassa laji on haitallisten vieraslajien mustalla listalla voimakkaan leviämispotentiaalinsa vuoksi. Kanadanpiiskun merkittävä leviämispotentiaali on tunnistettu myös Suomessa. Tosin kanadanpiiskun eri lajikkeet eroavat toisistaan leviämiskykynsä suhteen nykyilmastossa.

Haitat

Kanadanpiisku on niittymäisissä elinympäristöissä voimakas kilpailija, joka syrjäyttää etenkin kedoilta ja kosteammilta niityiltä sekä tienpientareilta niiden alkuperäistä lajistoa. Kanadanpiiskun on todettu vähentävän sekä yksi- että monivuotisten putkilokasvien määrää. Kanadanpiisku houkuttelee pölyttäjiä, kuten mehiläisiä ja kukkakärpäsiä, minkä seurauksena pölyttäjävierailut alkuperäisten kasvilajien kukinnoilla vähenevät. Piiskut säilyvät sitkeästi valtaamillaan kasvupaikoilla pitkäikäisen juurakkonsa avulla ja leviävät tuulen mukana siemenistä helposti myös uusille sijoille. Puutarhajätteitä tai maa-aineksia siirrettäessä juurakotkin pääsevät matkaamaan uusille maille. Laajoiksi levittäytyessään piiskukasvustot saattavat vallata kokonaisia elinympäristöjä sekä yksipuolistaa kulttuurimaisemaa.

Keski-Euroopassa tehdyissä tutkimuksissa kanadanpiiskukasvustojen on todettu vähentävän useiden hyönteisryhmien, mm. muurahaisten, mehiläisten, kukkakärpästen, perhosten sekä jopa lintujen monimuotoisuutta. Tällä voi olla merkittäviä seurannaisvaikutuksia koko paikallisekosysteemiin.

Kanadanpiiskuilla on myös allelopaattisia vaikutuksia eli ne voivat erittää maahan muiden kasvien kasvua, siementen itämistä sekä maaperäeliöiden toimintaa heikentäviä yhdisteitä. Lisäksi kanadanpiisku voi muokata elinympäristöä lisäämällä orgaanisen hiilen määrää maassa sekä vaikuttamalla typen ja fosforin määrään maassa.

Pohjoisamerikkalaiset piiskut eivät ole toistaiseksi pystyneet leviämään ja valloittamaan pientareitamme komealupiinin tavoin, sillä lyhyt kasvukausi on hillinnyt niiden lisääntymistä. Ne kukkivat vasta loppukesällä, eivätkä aiemmin ole ehtineet tehdä itävää siementä. Ilmaston lämmetessä ja kasvukauden pidetessä leviämisuhka on kuitenkin kasvanut ja meillä on jo piiskukantoja, jotka ehtivät tuottaa kypsiä pähkylöitä. Kanadanpiiskujen kurissapito voikin pian muuttua hankalaksi, koska niiden lenninhaivenelliset siemenet pystyvät leviämään tuulten mukana pitkiä matkoja.

Torjunta

Kanadanpiiskua, kuten mitään muutakaan vierasperäistä lajia, ei saa päästää karkaamaan pihoista ja puutarhoista luontoon. Jotta kanadanpiiskut eivät leviäisi kotipuutarhan ulkopuolelle, tulisi niiden kukinnot katkaista ennen siementen kypsymistä. Kerran kasvupaikalle juurtuneita piiskukasvustoja on vaikea hävittää, koska niiden juurakot ovat sitkeitä ja kasvustot leviävät juurakonkappaleista.

Tehokas torjuntakeino on hävittää kasvustot niittämällä ne kaksi kertaa vuodessa (kesä- ja elokuussa) useiden vuosien ajan. Niittämisen jälkeen paikalle voi kylvää kotimaisista kasvilajeista koostuvan siemenseoksen, mikä saattaa myös rajoittaa kanadanpiiskun kasvua. Leikkaamalla kasvusto toistuvasti alas nitistetään hiljalleen kasvin kasvuvoimaa, ja lopulta kasvi näivettyy kokonaan. Hävittämällä kasvi näivettämällä ei synny hankalasti hävitettävää, siemeniä, juurakoita tai juurten osia sisältävää jätettä.

Kanadanpiiskusta voi päästä kokonaan eroon myös kaivamalla kasvit ylös juurineen, ja huolehtimalla, ettei maahan jää juurakon kappaleita. Tämän jälkeen on tarkkailtava seuraavat vuodet kasvupaikkaa ja tarvittaessa kitkettävä uudet taimet pois. Syntyneen kasvijätteen hävittämisessä on syytä olla erityisen huolellinen. Niitetty kasvijäte, jossa ei ole siemeniä, juurten paloja tai juurakkoa, voidaan viedä kompostiin tai kunnalliseen puutarhajätteen keräykseen. Siemeniä, juurenpaloja tai juurakoita sisältävä kasvijäte tai maa-aines on varminta laittaa polttokelpoiseen sekajätteeseen. Lisää vinkkejä kasvijätteen käsittelyyn ja hävittämiseen.

Mitä minä voin tehdä

Jos sinulla kasvaa kanadanpiiskua tai muita pohjoisamerikkalaisia piiskuja pihallasi, älä päästä niitä karkaamaan ympäristöön. Luontoon levitessään pohjoisamerikkalaiset piiskut saattavat uhata Suomen luonnon monimuotoisuutta. Haittojen vähentämiseksi ja leviämisen estämiseksi kasvustot on viisasta hävittää kokonaan.  Voit estää siementen kypsymistä ja hillitä piiskujen leviämistä myös katkaisemalla kukinnot ja keräämällä piiskujen kukinnot maljakkoon. Ole huolellinen pohjoisamerikkalaisia piiskuja sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen hävittämisessä, ettet vahingossa levitä kasvia paikasta toiseen.

Älä istuta kanadanpiiskua kotipihallesi, sillä voit saada siitä pitkäaikaisen riesan. Vierasperäisten kasvien sijaan pihalla ja puutarhassa kannattaa suosia alkuperäistä kasvilajistoa. Älä myöskään jaa omalla pihallasi kasvavia, haitallisiin lukeutuvia piiskuja naapurille tai tuttaville eteenpäin. Ilmoita aina karkulaishavaintosi.

Lisätiedot

Bielecka, A, Borkowska, L. & Królak, K. (2020) Environmental changes caused by the clonal invasive plant Solidago canadensis. Ann. Bot. Fennici 57: 33–48. 

Czortek, P., Krolak, E., Borkowska, L. & Bielecka, A. (2020) Impacts of soil properties and functional diversity on the performance of invasive plant species Solidago canadensis L. on post-agricultural wastelands. Science of Total Ecology 729, 139077

de Groot M, Kleijn D, Jogan N (2007) Species groups occupying different tropic levels respond differently to the invasion of semi-natural vegetation by Solidago canadensis. Biol Conserv 136:612–617. doi.org/10.1016/j.biocon.2007.01.005

Fanesi, A., Csongor, V., Beldean, M., Földesi, R., Kolcsár, L-P., Shapiro, J., Török, E. & Kovács-Hostyánszki, A. (2015) Solidago canadensis impacts on native plant and pollinator communities in different-aged old fields. Basic and Applied Ecology 16: 335–346.

Kaukoranta, T., Juhanoja, S, Tuhkanen, E-M. & Hyvönen, T. (2019) Invasion potential of herbaceous ornamental perennials in northern climate conditions. Agriculture and Food Science 28: 45-57. 

Lenda, M., Witek, M., Skórka, P., Moron, D. & Woyciechowski, M. (2013) Invasive alien plants affect grassland ant communities, colony size and foraging behaviour. Biol Invasions 15: 2403–2414.

Moroń, D., Lenda, M., Skórka, P., Szentgyorgyi, H., Settele, J. & Woyciechowski, M. (2009) Wild pollinator communities are negatively affected by invasion of alien goldenrods in grassland landscape. Biol Conserv 142:1322–1332. doi.org/10.1016/j.biocon.2008.12.036

Moroń , D., Skórka, P., Lenda, M., Kajzer-Bonk, J., Mielczarek, L., Rozej-Pabijan, E., Wantuch, M. (2019) Linear and non-linear effects of goldenrod invasions on native pollinator and plant populations. Biol Invasions: 21:947–960

Skórka, P., Lenda, M. & Tryjanowski, P. (2010) Invasive alien goldenrods negatively affect grassland bird communities in Eastern Europe. Biol Conserv 143:856–861 doi.org/10.1016/j.biocon.2009.12.030

Weber, E. (1997) Morphological variation of the introduced perennial Solidago canadensis L. sensu lato (Asteraceae) in Europe. – Bot. J. Linn. Soc. 123(3): 197–210. doi.org/10.1111/j.1095-8339.1997.tb01413.x

Werner, P.A., Bradbury, I.K. & Gross, R.S. (1980) The biology of Canadian weeds: 45. Solidago canadensis L. – Canad. J. Pl. Sci. 60(4): 1393–1409. doi.org/10.4141/cjps80-194

Yuan, Y., Wang, B., Zhang, S., Tang, J., Tu, C., Hu, S.,  Yong, J. W. H. & Chen, X. (2013) Enhanced allelopathy and competitive ability of invasive plant Solidago canadensis in its introduced range. J. of Plant Ecology 6: 253–263, https://doi.org/10.1093/jpe/rts033

Kanadanpiisku NOBANIS-tietokannassa (englanniksi)

Kanadanpiisku Norjassa (norjaksi)

CABI (2019) Solidago canadensis (Canadian goldenrod).

Kuvauksen laatijat

Arto Kurtto (Luomus) 2017, Luke 2020