Etelänruttojuuri

Tämä laji on vieraslaji, jota ei ole säädetty haitalliseksi eli se ei kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, ja esimerkiksi lajin myynti ja kasvattaminen ovat edelleen sallittuja. Kaikkia vieraslajeja koskee kuitenkin vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto ja siksi niihin on syytä suhtautua varauksella.

Etelänruttojuuri on monivuotinen, kookas asterikasvi (Asteraceae). Etelänruttojuuri on kaksikotinen, eli hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä. Suomessa lajista esiintyy lähes yksinomaan hedekasveja, joten kasvi ei meillä tuota laisinkaan siemeniä. Ruttojuuret leviävät kasvullisesti juurakon paloista ja muodostavat tiheitä kasvustoja.

Etelänruttojuuren 15-40 cm pitkät kukintoversot nousevat maasta keväällä, huhti-kesäkuussa. Etelänruttojuuren kukinto on terttumainen mykeröstö. Hedemykeröiden kaikki kukat ovat torvimaisia ja tavallisesti väriltään syvän sinipunaisia. Kukinnan loppuvaiheessa ilmaantuvat vihreät ruusukelehdet, jotka kasvavat kesän mittaan kokoa jopa metrin levyisiksi. Etelänruttojuuren lehden lapa on herttamainen, kulmikas ja alta tiheäkarvainen, ja muistuttaa hieman raparperin lehtiä.

Etelänruttojuuren sukulaisen, japaninruttojuuren (P. japonicus ssp. giganteus), kukat ovat kellertäviä, ja myös siitä on Suomessa ainoastaan hedekasveja.  Molemmat lajit ovat siis meillä vieraslajeja, eikä tiettävästi kumpikaan niistä tee meillä siementä. Japaninruttojuuren lehtilapa on pyöreämpi kuin etelänruttojuurella. Vierasperäiset ruttojuuret voi sekoittaa pohjoisessa alkuperäisenä esiintyvään pohjanruttojuureen (P. frigidus) ja tiettävästi vain yksittäisillä paikoilla Helsingissä, Kotkassa ja Ahvenanmaalla kasvavaan, uhanalaiseen rantaruttojuureen (P. spurius). Vierasperäiset lajit ovat selkeästi suurempia ja niiden lehdet ovat pyöreämpiä kuin pohjan- tai rantaruttojuurella. Lisäksi kukinnot eroavat: etelän- ja japaninruttojuurella kaikki kukat ovat torvimaisia, kun pohjan- ja rantaruttojuurella on lisäksi laidalla rivi kielimäisia kukkia.

Etelänruttojuuri on kotoisin Itä- ja Kaakkois-Euroopasta sekä Länsi-Aasiasta. Läntiseen Eurooppaan se tuotiin rohdoskäyttöön viimeistään keskiajalla. Myös Suomeen se tuotiin jo varhain, sillä Akatemian puutarhassa sitä viljeltiin jo 1670-luvulla. Nykyään siitä on havaintoja Etelä-Suomesta Oulun ja Rovaniemen korkeudelle asti. Viljelyjäänteenä tai -karkulaisena sitä kasvaa ojanvarsilla, rannoilla, pientareilla, puistoissa ja joutomailla. Uusille kasvupaikoille se kulkeutuu juurakonpaloista esim. siirtomaiden tai puutarhajätteiden mukana. Lajia on käytetty yleisesti puutarhakasvina.

Etelänruttojuuri on vakiintunut vieraslaji myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

Ruttojuuret ovat hyvin voimakkaita kilpailijoita, jotka voivat aiheuttaa muutoksia kasvupaikoillaan. Kasvullisesti leviävinä ne muodostavat laajoja ja tiheitä kasvustoja, jotka syrjäyttävät tieltään alkuperäistä lajistoa. Ruttojuurten suurten lehtien alla eivät muut kasvilajit selviydy. Lehtokotilot hyötyvät ruttojuurista ja niiden kasvatus edistää myös kotiloiden runsastumista.

Etelänruttojuuri on luonnonympäristöihin päästessään voimakas kilpailija. Etenkin puronvarsilla se leviää tehokkaasti kasvullisesti peittäen muun kasvillisuuden.

Kasvullisesti leviävien ruttojuurten hävittäminen vaatii sinnikkyyttä ja useamman vuoden työtä. Ruttojuurien kasvuvoimaa voi nitistää niittämällä kasvuston useamman kerran kasvukauden aikana. Hävittämällä kasvi näin näivettämällä ei synny juurakoita tai juurten osia sisältävää hankalasti hävitettävää kasvijätettä tai maa-aineksia.

Kasvustojen hävittäminen voi onnistua myös leikkaamalla kasvusto ensin kokonaan alas ja peittämällä se sitten pressulla tai mustalla muovilla 2-4 vuodeksi. Pieniä kasvustoja on mahdollista kitkeä tai kaivaa yksittäin, juurineen ylös, mutta tällöin on oltava erityisen huolellinen kasvijätteen käsittelyssä (ks. tarkemmat ohjeet kasvijätteen käsittelystä).

Torjuntatoimien jälkeen kasvustoja on hyvä seurata useamman vuoden ajan ja uudet syntyvät versot voi poistaa käsin kitkemällä. Ruttojuurien leviämistä on syytä estää, eikä niiden juurakoita sisältävää maata ei tule viedä puutarhajätteiden mukana luontoon tai maansiirtojen mukana uusille alueille.

Mikäli pihallasi kasvaa etelän- tai japaninruttojuurta, älä päästä niitä leviämään ympäristöön. Haittojen vähentämiseksi ja leviämisen estämiseksi kasvustot on viisasta hävittää.  Etelän- tai japaninruttojuurta sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen hävittämisessä on syytä olla erityisen huolellinen, ettei vahingossa levitä kasvia paikasta toiseen. Älä istuta etelän- tai japaninruttojuurta kotipihallesi, sillä voit saada siitä pitkäaikaisen riesan. Ilmoita aina karkulaishavaintosi.

Kasvijätteen hävittäminen: https://vieraslajit.fi/info/i-1217

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry., Terve askel luontoon -hanke: Etelänruttojuuri 

Kekki, T. 2009. Viljelykarkulaisia Rovaniemellä. Lutukka 25(4): 113-115.

Väre, H., Ulvinen, T., Vilpa, E. & Kalleinen, L. 2005. Oulun ruohovartiset viljelykarkulaiset. Lutukka 21(1): 3-21.