Supi (Procyon lotor)

Supi
(Procyon lotor)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Haitallinen vieraslaji (EU-luettelo)

Ilmoita havainto

Kuva: Bastique, CC-BY-SA-4.0
Supi (Procyon lotor) - Bastique, CC-BY-SA-4.0

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Nisäkkäät (Mammalia)
              • Petoeläimet (Carnivora)
                • Puolikarhut (Procyonidae)
                  • Supimaiset (Procyoninae)
                    • Supit (Procyon)
Kuva: GBNNSS Crown Copyright 2009, ©
Supi (Procyon lotor) - GBNNSS Crown Copyright 2009, ©

Luonnehdinta

Pesukarhu eli supi

Pesukarhu ui mielellään ja on taitava kiipeilijä. Se on erittäin sopeutuvainen ja kaikkiruokainen sekä tulee hyvin toimeen myös kaupunkialueilla. Kannan tiheys varsinkin kaupunkialueilla voi olla hyvin suuri. Naaraat synnyttävät keskimäärin neljä pentua, useimmat ensimmäisen kerran jo yksivuotiaana. Suotuisissa olosuhteissa kanta voi siten kasvaa nopeasti.

Tunnistaminen

Pesukarhu muistuttaa paljon supikoiraa (Nyctereutes procyonoides): ne ovat melko samankokoisia, ja molemmilla on musta naamio silmien ympärillä sekä useimmiten harmahtava karvapeite.

Pesukarhun tuuhea häntä on kuitenkin selvästi poikittaisesti raidallinen, mikä erottaa sen supikoirasta nopeallakin vilkaisulla. Pesukarhu varastoi rasvaa häntäänsä talven varalle, joten syksyllä häntä on huomattavasti tuuheampi kuin kesällä.

Pesukarhun pää on leveä, silmät suuret ja kuono suippo. Maskin ympärillä on valkoisia karvoja, jotka muodostavat selvän kontrasti maskiin. Väri vaihtelee harmaasta punaiseen ja melkein mustaan. Jalat ovat melko vaaleat, kun taas supikoiralla ne ovat tummat. Jäljissä on näkyvissä viisi ohutta varvasta. Ruumiin pituus: 48–70 cm, häntä: 20–26 cm, paino: 4–10 kg, keskimäärin 8 kg. Urokset ovat naaraita suurempia.

Haitat

Pesukarhu on kaikkiruokainen, ja sen ruokavalio kostuu sekä kasvi- että eläinravinnosta ja jätteistä. Pesukarhu ui mielellään ja ruokailee usein veden äärellä. Siten se voi verottaa lintu- ja sammakkokantoja sekä saalistaa vesieläimiä. Se on myös taitava kiipeilijä, vaikka useimmiten ruokaileekin maassa. Se osaa myös avata roskapöntöt. Pesukarhu voi lisäksi aiheuttaa tuhoja puutarhoissa ja hedelmäviljelmillä.

Maailmanlaajuisesti ei tunneta uhanalaisia lajeja, jotka olisivat vaarassa pesukarhun saalistuksen takia. Paikallisesti jotkut lajit, kuten sammakot ja liskot, voivat kuitenkin kärsiä pesukarhun saalistuksesta. Pesukarhuja on mm. Natura 2000 -alueilla, erityisesti kosteikoissa.

Pesukarhu voi kantaa ja levittää useita haitallisia tauteja ja loisia, joista osa voi tarttua villi- ja kotieläimiin, osa on zoonooseja eli ne voivat tarttua myös ihmisiin. Pesukarhut voivat levittää esimerkiksi rabiesta, leptospiroosia, penikkatautia ja Baylisascaris procyonis -loismatoa (pesukarhujen suolinkainen), joka voi aiheuttaa ihmisellekin fataalin taudin. Loisen munia on pesukarhujen ulosteissa. Pesukarhulla on käymälät, joihin se ulostaa, ja näitä käymälöitä voi olla pihoilla ja rakennuksissa. Loisen munat voivat säilyä tartuntakykyisinä ulkona jopa vuosia. Varsinkin lapset ovat vaarassa saada tartunnan pesukarhun käymälöistä. Pesukarhun suolinkaista esiintyy, paitsi pesukarhun alkuperäisellä levinneisyysalueella Amerikassa, myös Euroopassa. Saksassa loisen prevalenssi pesukarhuissa on suuri.

Pesukarhulla voi olla muitakin sosioekonomisia vaikutuksia kuin tautien ja loisten levittäminen, koska se on urbanisoitunut, eikä se juuri pelkää ihmistä. Se asettuu mielellään rakennuksiin ja voi siten olla häiriöksi. Se voi liata paikkoja tekemällä käymälöitä puutarhoihin tai vaikkapa ullakolle. Se voi myös avata roskapönttöjä ja levitellä roskia ympäriinsä. Lisäksi pesukarhut voivat aiheuttaa vahinkoa viljelyksillä ja hedelmätarhoissa.

Torjunta

Tärkeintä olisi estää pesukarhujen tuonti Suomeen. Pesukarhuja ei saisi tuoda lemmikeiksi ja eläintarhojen tulisi pitää huolta siitä, ettei niissä mahdollisesti olevia pesukarhuja pääsisi karkaamaan luontoon. Ainakin Saksassa on yritetty metsästyksellä torjua pesukarhuja, mutta kanta on siitä huolimatta kasvanut huimasti, joten ennaltaehkäisy on parempi vaihtoehto. Kansalaisille tulisi tiedottaa vieraslajeihin liittyvistä riskeistä ja tuontikielloista.

Mitä minä voin tehdä

Tämä laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n tasolla, minkä johdosta lajin maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Omistajat saavat pitää EU:n luetteloon kuuluvat lemmikkieläimet niiden luonnolliseen kuolemaan saakka. Ehtona on, että eläintä on pidetty lemmikkinä jo ennen lajin ottamista luetteloon.

 

Lisätiedot

Viitteet

Beltrán-Beck, B., García, F. J. & Gortázar, C. 2012. Raccoons in Europe: disease hazards due to the establishment of an invasive species. European Journal of Wildlife Research 58: 5−15. DOI: 10.1007/s10344-011-0600-4

Global Invasive Species Database (2014). – online: http://www.iucngisd.org/gisd/

Hadidian, J., Prange, S., Rosatte, R., Riley, S.P.D. & Gehrt, S.D. 2010. Raccoons (Procyon lotor). In: Gehrt, S.D., Seth, S.P.D. & Cypher, B.L. (eds.), Urban Carnivores. Ecology, conflict, and conservation. Johns Hopkings University Press, Baltimore: pp. 35−47.  (ISBN: 978-0-8018-9389-6)

Larivière S. 2004. Range expansion of raccoons in the Canadian prairies: review of hypotheses. Wildlife Society Bulletin 32: 955-963.   or at  BioOne

Prange, S., Gehrt, S.D. & Wiggers, E.P. 2003. Demographic factors contributing to high raccoon densities in urban landscapes. Journal of Wildlife Management 67: 324−333. DOI: 10.2307/3802774  Stable URL: http://www.jstor.org/stable/3802774

Vos, A., Ortmann, S., Kretzschmar, A.S., Köhnemann, B. & Michler, F. 2012. The raccoon (Procyon lotor) as potential rabies reservoir species in Germany: a risk assessment. Berliner und Münchener Tiärztliche Wochenschrit 125: 228−235.   openaccess artikkeli

Winter, M. 2009. Procyon lotor (Linnaeus), raccoon (Procyonidae, Mammalia). In: Drake, J. A. (ed.), Daisie: Handbook of Alien Species in Europe. Springer, Berlin: 368. 

  •  

 

Kuvauksen laatijat

Kaarina Kauhala (Luke) - päivitetty 15.3.2016 / 2.5.2015