Valkohäntäkauris (valkohäntäpeura)

Tämä laji on vieraslaji, jota ei ole säädetty haitalliseksi eli se ei kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, ja esimerkiksi lajin myynti ja kasvattaminen ovat edelleen sallittuja. Kaikkia vieraslajeja koskee kuitenkin vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto ja siksi niihin on syytä suhtautua varauksella.

Valkohäntäkauris (valkohäntäpeura)  on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva, keskikokoinen hirvieläin, joka on tuotu 1930-luvulla Suomeen riistaeläimeksi. Valkohäntäkauris viihtyy erityisesti viljelysten läheisyydessä olevissa rehevissä metsissä ja peltojen laitamilla. Kesällä valkohäntäkauriit syövät ruohoja, heiniä, varpuja sekä puiden ja pensaiden lehtiä. Keväisin ja syksyisin niille maistuvat myös viljojen oraat ja talvisin varpujen lisäksi myös puiden oksat. Lisäksi talviruokinnalla on vaikutusta niiden selviytymiseen talvesta.

Valkohäntäkaurista kutsutaan myös valkohäntäpeuraksi ja tämä lajinimi on käytössä metsästyslainsäädännössä.

Valkohäntäkauris sijoittuu selvästi omaan kokoluokkaansa hirven (Alces alces) ja pienempien hirvieläinten (täpläkauriin eli kuusipeuran (Dama dama) ja metsäkauriin (Capreolus capreolus) väliin: säkäkorkeus 90–115 cm, ruumiin pituus 150–180 cm. Pukki on voimakasrakenteinen ja hartiakas (paino yleensä 90-150 kg), mutta silti ketterä. Pienempikokoinen naaras (paino 60-90 kg) on urosta sirompi ja liikkeissään kevyempi. Valkohäntäkauriin sorkan pituus on 7–12 cm (metsäkauriilla usein selvästi alle 6 cm) (täällä lisäohjeita jälkien tunnistamiseen). Lajin hyvä tuntomerkki on pitkähkö alta valkea häntä, jonka eläin nostaa häirittynä varoitussignaaliksi.

Häntä on päältä tumma. Metsäkauriilla on valkoinen peräpeili, jota ei pidä erehtyä luulemaan valkohäntäkauriin hännäksi. Metsäkauriin häntä on vain pieni töpö. Myös sarvien muotoon kannattaa kiinnittää huomiota. Vanhalla valkohäntäkauriilla sarvet ovat leveät ja haaroittuvat, kun taas metsäkauriilla ne ovat pystyt ja haaroittuvat vain vähän. Valkohäntäkauriin voi sekoittaa myös täpläkauriiseen. Sen turkki on kesällä täplikäs, mutta talvella yksivärinen harmaanruskea. Sarvet ovat vanhalla uroksella leveät ja lapiomaiset. Sen häntä on musta päältä ja valkoinen alta kuten valkohäntäkauriilla. Häntä on kuitenkin kapeampi ja valkoinen mustareunainen peräpeili muodostaa ’hevosenkenkäkuvion’ hännän molemmin puolin.

Vertaile valkohäntäkaurista metsäkauriiseen vieraslajien tunnistamista käsittelevässä pinkassa Pinkka-verkko-oppimisympäristössä.

Suomen valkohäntäkauriit on peräisin Pohjois-Amerikasta, mistä muutamia yksilöitä tuotiin Vesilahdelle Laukon kartanon maille perustettuun tarhaan 1930-luvulla. Luonnonvarainen kanta sai alkunsa vuonna 1938 tarhasta karanneista yksilöistä. Lajin nykyinen levinneisyysalue (pääasiassa Kalajoki-Kitee akselin lounaispuoli) painottuu lounaiseen Suomeen kannan harventuessa itään ja pohjoiseen mentäessä. Tiheimmät kannat ovat Uudellamaalla, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä. Vuonna 2024 kannan pohjoisraja kulkee Raahen seudulta Oulujärven eteläpuolelle ja Pielisen ympäristöön. Valkohäntäpeuroja voi esiintyä myös tämän alueen ulkopuolella, mutta metsästyksen puuttuessa niistä ei kerry kannanarvioinnin edellyttämiä tietoja.

Valkohäntäkauriin kannat ovat olleet kasvussa 1990-luvulta lähtien. Suomessa oli talvella 2021–2022 noin 109 000 valkohäntäpeuraa (95 % luottamusväli 99 000–119 000) ja talvella 2023–2024 noin 117 000 valkohäntäpeuraa (95 % todennäköisyysväli 110 000–124 000). Kannan kasvun on huomattu hidastuneen. 

Valkohäntäkauris voi aiheuttaa satovahinkoja maataloudelle sekä vahinkoa kasvillisuudelle erityisesti pihoissa, kasvimailla ja istutuksilla. Lisäksi on noussut esille valkohäntäkauriin laidunnuksen aiheuttamat haitat puuntaimien, varpujen sekä kukkakasvien uudistumiselle. Suurin haitta on kuitenkin todennäköisesti lukuisat kolarit, joita valkohäntäkauris aiheuttaa. Valkohäntäpeura levittää myös puutiaisia (punkkeja) ja edesauttaa näin borrelioosin sekä puutiaisaivokuumeen leviämistä.

Valkohäntäkauriin paikallisesti aiheuttamia haittoja voidaan vähentää rajoittamalla kantaa metsästyksellä. Metsästyslain mukaisesti valkohäntäkauris on riistalaji, jonka metsästys edellyttää pyyntilupaa. Pyyntiluvat myöntää Suomen riistakeskus. Pyyntiluvan nojalla metsästetystä hirvieläimestä on tehtävä saalisilmoitus Suomen riistakeskukselle. Tämä tieto on tärkeää mm. valkohäntäkauriin kannan arvioimiseksi. Vieraslajilain mukainen vieraslajin ympäristöön päästämisen kielto ei koske vierasperäisen riistaeläimen, kuten valkohäntäkauriin, luontoon laskemista (metsästyslaki (615/1993) 42 §). Vierasperäisen riistaeläimen tuonti ja luontoon laskeminen edellyttää aina Suomen riistakeskuksen lupaa.

Ruokintapaikkojen sijoittaminen kauemmas teistä voisi auttaa kolarien vähentämisessä. Lisäksi viljelyksiä voi suojella valkohäntäkauriin aiheuttamilta tuhoilta aitaamalla sekä pelottimilla.

Ilmoita valkohäntäkaurishavaintosi vieraslajinisäkkäiden ilmoituslomakkeella.

Ahokas, H. 2021. Vieraslajikauriit, voimakas kasvillisuuden valintatekijä. Lutukka 1/2021: 42–46. 

Aikio, S. & Pusenius, J. 2024. Valkohäntäpeurakanta talvella 2022-2023. Arvio Suomen valkohäntäpeurakannan koosta ja rakenteesta sekä kuvaus kanta-arvion laskentamenetelmistä (2. korjattu painos). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 38/2023.

Aikio, S. & Pusenius, J. 2022. Valkohäntäpeurakanta talvella 2021–2022: Arvio Suomen valkohäntäpeurakannan koosta ja rakenteesta sekä kuvaus kanta-arvion laskentamenetelmistä. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 26/2022. 

Gallina, S. & Lopez Arevalo, H. 2016. Odocoileus virginianus. The IUCN Red List of Threatened Species 2016: e.T42394A22162580. 

Kunttu, P., Mussaari, M. & Ryttäri, T. 2021. Kauriiden vaikutus luonnonkasveihin. Mitä tiedetään? Lutukka 2/2021:92–112.

Luke.fi: Valkohäntäpeurakannan seuranta

Riistahavainnot: Ajankohtaista sorkkaeläimistä

Riista.fi: Hirvieläinten tunnistustaulu