Sahalinintatar

Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo)

Sahalinintatar on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Sahalinintatar (ent. jättitatar) on monivuotinen ruohokasvi, joka muodostaa korkeita, pensasmaisia kasvustoja. Sahalinintatar, japanintatar (R. japonica) ja niiden risteymä tarhatatar (Reynoutria ×bohemica) ovat kotoisin Itä-Aasiasta, josta niitä on viety ympäri maailmaa puutarhoihin koristekasveiksi. Yhteistä aasialaisille tattarille on suuri koko ja pysty kasvutapa. Niiden juurakko on monivuotinen, mutta maanpäälliset osat yksivuotisia. Juurakosta kasvaa joka vuosi uudet varret. Kaikki lajit ovat erittäin nopeakasvuisia, ja varret yltävät kesässä jopa useiden metrien mittaisiksi.  Kookkaat tattaret tuottavat siten runsaasti kariketta.

Lajit ovat olleet suosittuja puutarhaperennoja, koska ne ovat kestäviä, nopeakasvuisia ja helposti leviäviä. Samat ominaisuudet ovat kuitenkin tehneet niistä erittäin vaikeita ja haitallisia rikkakasveja. Suomessa aasialaiset tattaret leviävät vain kasvullisesti eli ne eivät tuota siemeniä. Kasvi muodostaa juurakkonsa avulla nopeasti tiheitä ja laajoja kasvustoja. Paksut maavarret voivat kasvaa metrin vuodessa ja yltää jopa 20 metrin mittaisiksi ja kahden metrin syvyyteen. Kasvi pystyy läpäisemään jopa asfaltin. Hennostakin juurakon kappaleesta syntyy nopeasti uusi kasvusto, minkä vuoksi tattaret leviävät erittäin helposti uusille kasvupaikoille esim. puutarhajätteen tai maamassojen mukana.

Sahalintatar muistuttaa japanintatarta, mutta on sitä kookkaampi. Sahalinintatar voi kasvaa jopa 4–5 metriseksi, ja sillä on japanintatarta suuremmat, jopa yli 40 cm pitkät ja 27 cm leveät lehdet. Sahalinintattaren lehdet ovat herttatyviset, kun taas japanintattarella ne ovat tylppätyviset. Kasvin varret ovat ontot, "bambumaiset", alhaalta yleensä haarattomat ja yläosasta vähän haarovia. Varret ovat vaaleanvihreitä ja niissä voi olla punertavia tai punaruskeita täpliä.

Japanintattaren ja sahalinintattaren risteymä, tarhatatar on ominaisuuksiltaan kantalajien väliltä. Tarhatattaren lehdet ovat kärjestä pitkäsuippuiset ja tyvestä matalammin herttatyviset kuin sahalinintattarella. Tatarlajit voi varmimmin erottaa toisistaan lehden alapuolen karvojen perusteella: japanintattaren lehti on useimmiten kalju, sahalinintattarella on lehden alapinnan suonien kohdalla 1 mm mittaisia valkoisia karvoja ja tarhatattaren suonien karvat ovat hieman lyhyemmät 0,5 mm pitkät.

Sahalinintatar kukkii Suomen oloissa elo-syyskuussa. Kukinnot ovat melko vaatimattomia, valkoisia- vaaleanvihertäviä pystyjä viuhkoja. Sahalinintatar on kaksikotinen, ja Euroopassa esiintyy sekä hede- että emiyksilöitä. Myöhäisenä kukkijana se ei tällä hetkellä tuota meillä siemeniä, mutta ilmaston lämpeneminen voi muuttaa tilanteen. Hyvin pienet maavarren palat pystyvät kasvattamaan uuden kasvin, mikä lisää leviämisriskiä maa-ainesten siirtojen mukana.

Sahalinintatar kasvaa luontaisena Pohjois-Japanissa, Koreassa Etelä-Sahaliinilla ja Kuriileilla. Pietariin se on tuotu vuonna 1864 ja Isoon-Britanniaan 1860-luvulla. Uuteen-Seelantiin ja Australiaan kasvi vietiin vuonna 1935. Sahaninintatar on tuotu Eurooppaan puutarhakasviksi, mutta sitä aikoinaan suositeltiin Euroopassa myös rehukasviksi. Sahalinintatar on Euroopassa laajalle levinnyt.

Sahalinintatarta esiintyy toistaiseksi lähinnä eteläisessä. Isojen tatarlajien esiintymät ovat keskittyneet taajamiin ja haja-asutusalueille. Tyypillisesti se kulkeutuu juurakonkappaleina maaperässä, jota käytetään täyttömaana puistoissa, pihoilla ja tienrakennuksessa. Se leviää puutarhajätteiden mukana myös joenvarsille.

Kookkaat tattaret ovat voimakkaita kilpailijoita, eikä niiden muodostamissa kasvustoissa juuri kasva muita lajeja. Ne leviävät tehokkaasti kasvullisesti ja kilpailevat kulttuurikasvillisuuden kanssa asutuksen läheisyydessä. Tiheissä tatarkasvustoissa kasvuolosuhteet muuttuvat niin täysin, että esimerkiksi puuvartisten kasvien siemenet eivät pysty itämään ja alueen luontainen kasvillisuuden kehitys hidastuu tai muuttuu täysin.

Isoja tatarlajeja esiintyy jonkin verran suojelualueilla, mm. lehdoissa, sekä uhanalaisten metsälajien, niittylajien ja kalkkikallioiden lajien läheisyydessä.

Pitkäksi kasvavat kasvit haittaavat näkyvyyttä esimerkiksi tienristeyksissä. Tattaret aiheuttavat vahinkoa myös jalkakäytävillä ja parkkipaikoilla kasvamalla asfaltin läpi.

Jokien ja purojen varsilla esiintyessään tatarkasvustot voivat aiheuttaa eroosion lisääntymistä ja maa-aineksen kulkeutumista vesistöihin, sillä niiden kasvustot lakastuvat talveksi täysin, eivätkä sido maata talven ja kevään sateiden aikana. Irtomaan päätyminen vesistöön voi olla uhka mm. taimenten kutusoraikoille.

Sahalinintattaren leviämistä tulee estää ja haittavaikutuksia rajoittaa mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Olemassa olevat, luontoon levinneet kasvustot, erityisesti luonnonsuojelualueilta ja niiden läheisyydestä, sekä esiintymät asutuksen ja tiestön piiristä on tarpeen hävittää. Leviäminen uusiin kasvupaikkoihin on estettävä ja erityisesti huolehdittava, ettei maavarren ja juuren palasia sisältävää maa-ainesta siirretä uusille alueille.  Lisäksi leviämisen estämiseksi on oltava erityisen huolellinen kasvijätteen käsittelyssä (ks. lisätiedot). Isojen tatarlajien torjuntaan suositellaan käytettäväksi ensisijaisesti mekaanisia torjuntamenetelmiä.

Tatarten hävittäminen on syvälle ulottuvien juurten vuoksi hyvin hankalaa ja vaatii sinnikkyyttä ja useamman vuoden työtä. Kasvin ollessa vielä pieni, taimet voi käsin kiskoa maasta juurineen. Juurakon kasvuvoimaa voi heikentää katkaisemalla kasvusto toistuvasta alas. Pelkkä maanpäällisten osien tuhoaminen toistuvastikaan ei välttämättä aina riitä tuhoamaan koko kasvustoa.

Pienialaisten kasvustojen hävittäminen voi onnistua leikkaamalla kasvusto ensi kokonaan alas ja peittämällä se sitten mustalla muovilla 3–4 vuoden ajaksi. Onnistuneesti tatarkasvusto on saatu torjuttua seuraavalla menetelmällä: varret katkaistaan läheltä tyveä ja onttoihin varsiin ruiskutetaan torjunta-ainetta. Tämä toistetaan muutaman kerran vuodessa niin kauan, että kasvusto häviää.

Hankalissa kohteissa voi joutua turvautumaan torjunta-aineisiin. Niitä ei tule lainkaan käyttää pohjavesialueilla, kaivojen tai pintavesien lähellä, eikä lasten leikkipaikkojen tuntumassa. Kasvustoja on hyvä seurata useamman vuoden ajan torjuntatoimien jälkeen ja uudet syntyvät versot voi poistaa käsin kitkemällä

Sahalinintatarta sisältävien kasvijätteiden sekä maa-ainesten hävittämisessä on oltava erityisen tarkkana. Kasvi ei leviä varsista, eikä lehdistä, joten ne voidaan jättää paikoilleen maatumaan tai kompostoida. Juuren osia tai juurakoita ei pidä laittaa kompostiin, sillä eivät välttämättä tuhoudu kompostoinnissa, ja riskinä on kasvin leviäminen kompostimullan mukana. Pieniä määriä juuren paloja tai juurakoita sisältävää kasvijätettä tai maa-ainesta on mahdollista hävittää polttokelpoisen sekajätteen mukana.

Koska laji on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Sahalinintattaren tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Sahalinintatarta ei saa luovuttaa eteenpäin. Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyisiä siemeniä tai kasvinosia voi säilyä. Huolehdi ettei laji leviä myöskään maa-aineksen mukana. Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja.

Ammattimaisella toimijalla on velvollisuus estää sahalinintattaren sekä sen siementen ja kasvinosien leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle esimerkiksi mullan, maa-aineksen ja muiden kasvien mukana.

Terve askel luontoon -hankkeen vieraslajiopas. pdf. 2019. Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ja WWF Suomi.

Halme, M. 2018. Kasvaako pihallasi japanintatar? Kasvi saattaa tunkeutua jopa talon perustuksiin seitsenmetrisillä juurillaan. Meilläkotona. Julkaistu: 19.4.2018.

Huusela-Veistola, E. ym. 2020. Ehdotus kansallisesti haitallisten vieraslajien hallintasuunnitelmaksi. 138 s. Valtioneuvoston kanslia. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 32/2020.

Kuinka käsittelen ja hävitän vieraskasvijätettä? Ohjeita kotipuutarhureille, taloyhtiöille, talkoiden järjestäjille ja muille tahoille, joiden toiminnasta syntyy maltillisesti kasvijätettä. Vieraslajit.fi.

Ryttäri, T. & Teeriaho, J. 2020. Kurtturuusun, komealupiinin ja isojen tatarlajien levinneisyys Suomessa. Teoksessa: Huusela-Veistola, E. ym. 2020. s. 67-80. Ehdotus kansallisesti haitallisten vieraslajien hallintasuunnitelmaksi. Valtioneuvoston kanslia. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 32/2020.

Kauranen, K. 2022. HAMK Opinnäytetyö: Haitallisten vieraskasvien hallinta ja torjuminen Suomessa ja Suomen naapurimaissa – Esimerkkinä isokokoiset tatarlajit.

Tuohimetsä ym. 2022. Haitalliset vieraskasvit ympäristössä – kuinka torjua tehokkaasti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 79/2022. 73 s.

CABI. Invasive Species Compendium. Fallopia sachalinensis (giant knotweed) (englanniksi).

YouTube. 2018. Tatarten vaikutukset taimenten kutusorakoihin. Video. (englanniksi).