Pikkuvihersammakko (lessonansammakko)

Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo) Pikkuvihersammakko kuuluu vihersammakot (Pelophylax) lajiryhmään, jotka on säädetty kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi. Haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Pikkuvihersammakko eli lessonansammakko (Pelophylax lessonae) määritettiin Suomelle uudeksi lajiksi vuonna 2013, mutta sen tiedetään asustaneen Suomessa ainakin vuodesta 2009 lähtien. Lajia tavataan tiettävästi yhdessä paikassa Varsinais-Suomessa.

Pikkuvihersammakko on luokiteltu EU:n luontodirektiivin IV-liitteessä erityissuojelua vaativaksi lajiksi ja laji on suojeltu esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa. Suojelustatus määräytyy lajin tulotavasta eli kuinka laji on saapunut maahan. Suomessa tulotavasta ei ole täyttä varmuutta, mutta sen epäillään saapuneen maahan ihmisen mukana. Muista sammakoistamme poiketen vihersammakot ääntelevät myös kutuajan ulkopuolella pitkin kesää. Laji on aktiivisimmillaan ilta- ja aamuhämärän aikaan. Aikuiset vihersammakot syövät erilaisia pieniä selkärangattomia, kuten hyönteisiä, hämähäkkejä, kastematoja ja etanoita. Toukat syövät vedessä kasvavaa kasviperäistä ravintoa. Pikkuvihersammakon elinympäristöä ovat pienemmät vesistöt, kuten niitty- ja metsälammet, tulvivat ojat sekä savi- ja sorakuoppien lampareet. Levinneisyysalueensa pohjoisosissa lajin esiintyminen on rajoittunut avoimiin lampiin, joihin aurinko pääsee hyvin paistamaan. Laji sietää hyvin murtovettä. Upplannin rannikolla Keski-Ruotsissa lajia tavataan myös ulkosaariston luodoilla, joilla se kutee kalliolammikoissa. Toisin kuin muut vihersammakot, pikkuvihersammakko viettää paljon aikaansa maalla kutuajan ulkopuolella. Nuoret yksilöt ovat erityisen terrestrisiä. Pikkuvihersammakot talvehtivat maalla. Lajin nuijapäät elävät parvissa ja paistattelevat usein matalikoilla.

Pikkuvihersammakko on mölysammakkoa (Pelophylax ridibundus) ja ruokasammakkoa (Pelophylax esculentus) pienempi ja lyhytraajaisempi. Aikuisten yksilöiden pituus on 4-7 cm, harvoin 8 cm. Takaraajat ovat suhteellisesti lyhyemmät kuin mölysammakolla ja ruokasammakolla. Suoraan eteenpäin ojennetun takajalan kantapää ulottuu pikkuvihersammakolla vain silmään asti, kun se ruokasammakolla ulottuu yleensä suurin piirtein kuonoon asti ja mölysammakolla kuononkärjen yli. Pikkuvihersammakon reisien takaosassa on voimakkaan keltaista ja mustaa kuviointia, koiraan äänirakot ovat valkoiset. Manner-Euroopassa pikkuvihersammakot ovat tyypillisesti väriltään kirkkaanvihreitä tai ruohonvihreitä. Suomessa väritys on tyypillisesti ruskeampi. Koiraille ilmaantuu kutuaikana usein pään ja eturuumiin alueelle sitruunankeltaista väritystä. Vatsapuolella ei yleensä ole kuviointia. Pikkuvihersammakon metatarsaalikyhmy on suurempi ja ulkonevampi kuin mölysammakolla ja syötävällä sammakolla, lähes symmetrinen ja puoliympyrän muotoinen. Hyvä nyrkkisääntö on se, että pikkuvihersammakon metatarsaalikyhmyn pituus on yli puolet takajalan sisimmän varpaan pituudesta, mölysammakolla ja ruokasammakolla yleensä alle puolet. Pikkuvihersammakko kurnuttaa mölysammakkoa ja ruokasammakkoa vaimeammin. Ääntely on tasaisempaa ja kehräävämpää kuin mölysammakolla ja ruokasammakolla, ja mölysammakolle tyypillinen käkätys puuttuu. Ruotsin ja Norjan pikkuvihersammakot kuuluvat ns. pohjoiseen kantaan, joka poikkeaa geneettisesti ja morfologisesti keskieurooppalaisesta kannasta. Pohjoisen tyypin yksilöt ovat väriltään suurimmaksi osaksi ruskeita, ja pitkin selkää kulkee keltainen, valkoinen tai vihreä juova. Joskus myös päässä ja kyljissä on hieman vihreää. Vaalealla vatsapuolella on usein tummaa kuviointia. Pohjoisen kannan naaraat ovat koiraita tummempia ja kontrastisempia. Naaraan selkäpuoli on joskus lähes musta. Myös Englannin sittemmin sukupuuttoon kuollut alkuperäinen pikkuvihersammakkopopulaatio kuului tähän pohjoiseen kantaan.

Pikkuvihersammakon yhtenäinen levinneisyysalue kattaa suurimman osan Eurooppaa. Pohjoisessa se ulottuu Baltian maihin, mutta ei Tanskaan. Suurimmassa osassa levinneisyysaluettaan pikkuvihersammakko elää ruokasammakon kanssa sekapopulaatioina. Pohjoismaissa pikkuvihersammakkoa tavataan ainoastaan kahtena erillisenä jääkauden jäänne-esiintymänä, joista toinen sijaitsee Upplannin rannikolla Gävlen kaakkoispuolella Keski-Ruotsissa ja toinen Itä-Agderin läänissä eteläisessä Norjassa. Ruotsissa laji on luokiteltu vaarantuneeksi, ja se esiintyy Upplannissa noin 90 lammessa meren läheisyydessä. Norjan populaation koko vaihtelee vuosittaisesta lisääntymismenestyksestä riippuen 15 ja 50 aikuisen yksilön välillä ja laji on maassa äärimmäisen uhanalainen. Ruotsin ja Norjan populaatiot ovat jäänteitä viimeisen jääkauden jälkeiseltä lämpökaudelta, ja ne ovat poikkeuksellisia myös siinä mielessä, että ne esiintyvät puhtaana, ilman syötävää sammakkoa. Suomen pikkuvihersammakoiden alkuperää ja leviämishistoriaa ei tiedetä. Suomen löytöpaikkoja lähimmät pikkuvihersammakkopopulaatiot sijaitsevat tiettävästi Upplannin saaristossa sekä mahdollisesti Viron luoteiskolkassa. Mahdollisesti laji on saapunut Suomeen ihmisen toimesta tahallisesti tai tahattomasti. Ottaen huomioon, että pikkuvihersammakko on Upplannin saaristossa pystynyt kolonisoimaan myös varsin kaukana rannikosta sijaitsevia saaria ja luotoja, myös mahdollisuus lajin luontaisesta leviämisestä Suomeen on syytä ottaa huomioon.

Koska laji on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Sammakkolampi. Suomen sammakkoeläimet ja matelijat. Sammakkoeläimet. Vihersammakot.

Hoogesteger, T., Rahkonen, J. & Karhilahti A, 2013. Pool frog (Pelophylax lessonae) Camerano 1882 (Anura, Ranidae), an addition to the Finnish amphibian fauna. Memoranda Soc. Fauna Flora Fennica 89, 2013.