Mongolianmaksaruoho

Tämä laji on vieraslaji, jota ei ole säädetty haitalliseksi eli se ei kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, ja esimerkiksi lajin myynti ja kasvattaminen ovat edelleen sallittuja. Kaikkia vieraslajeja koskee kuitenkin vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto ja siksi niihin on syytä suhtautua varauksella.

Mongolianmaksaruoho (Phedimus hybridus) on monivuotinen mehilehtinen kuivien paikkojen kasvi. Suomessa sitä kasvatetaan puutarhojen ja puistojen kallio-, kivikko- ja maanpeitekasvina sekä viherkatoilla. Sen voimakas levittäytyminen ja tiheät kasvustot, jotka estävät muiden lajien kasvun, herättävät huolta sen mahdollisesta roolista haitallisena vieraslajina.  

Mongolianmaksaruoho lisääntyy sekä suvullisesti siemenistä että suvuttomasti verson palasista tai varsien juurtuessa maahan. Luontoon leviäminen tapahtuu pääasiassa suvuttomasti puutarhajätteiden kuljettamisen sekä maamassojen siirtämisen ja kivisillä alueilla tehtävien rakennustöiden kautta. Mongolianmaksaruoho kestää suolaa ja tuulta. 

Mongolianmaksaruoho muodostaa monivuotisia, mattomaisia, 10–25 cm korkeita kasvustoja. Varsi on tyvestä paksu, puutunut ja koheneva. Lehdet ovat vihreitä ja ryhmittyvät hyvin tiheästi versojen latvaan. Ne ovat vastapuikeita, tylppähampaisia ja 2–3 cm pitkiä ja sijaitsevat kierteisesti (yksi kussakin nivelessä).  

Mongolianmaksaruoho kukkii heinä–elokuussa. Sen kukinto on päätteinen harsu viuhko, jonka kukkien terälehdet ovat 8–10 mm pitkiä ja keltaisia. Verhiössä ja teriössä on viisi lehteä. Verholehdet ovat tylppiä ja hiukan terälehtiä lyhyempiä.  

Mongolianmaksaruohon erottaa toisesta Suomessa mahdollisesti haitallisesta maksaruohosta, kaukasianmaksaruohosta (Phedimus spurius), lehtiasennosta ja kukan väristä. Mongolianmaksaruohosta poiketen kaukasianmaksaruohon lehdet sijaitsevat varrella vastakkain ja sen kukinto on tavallisesti vaaleanpunainen. 

 Suomen luonnonvaraisista maksaruohoista keltamaksaruoholla (Sedum acre) ja särmämaksaruoholla (Sedum sexangulare) on keltaiset kukinnot, jotka ovat kuitenkin pienemmät kuin mongolianmaksaruoholla. Myös niiden lehdet ovat huomattavasti pienemmät ja muodoltaan lieriömäiset eli poikkileikkaukseltaan pyöreät. 

Mongolianmaksaruoho on kotoisin Uralvuorilta Keski-Siperiaan ja Mongoliaan asti ulottuvalta alueelta. Luontaisesti laji kasvaa kivisessä ja soraisessa maaperässä ja kallionkoloissa etupäässä vuoristoaroilla, harvemmin esiintymisalueensa eteläisen osan metsäisellä vyöhykkeellä.  

Mongolianmaksaruoho on kotiutunut paikoin Pohjois- ja Keski-Eurooppaan sekä Kanadaan ja on osoittautunut haitalliseksi muun muassa Norjassa ja Ruotsissa. Ruotsissa laji on ehdolla lisättäväksi kansalliseen haitallisten vieraslajien luetteloon. Suomessa mongolianmaksaruoho on koristekasvi. Lajia on päätynyt Suomeen kasvikatoille valmismatoissa tahattomasti ja tahallisesti. Viljelykarkulaisena ja etenkin viljelyjäänteenä se on havaittu lähes koko maassa Kainuuta ja Lappia lukuun ottamatta, erityisesti kallioilla, kiviaidoilla ja tienpenkereillä. Vakiintuneeksi karkulaiseksi se on kuitenkin arvioitu vain harvoissa paikoissa etelässä. 

Mongolianmaksaruoho voi muodostaa suuria kasvustoja avoimille, aurinkoisille paikoille. Tämä voi vähentää alkuperäisen kasvillisuuden kasvutilaa ja heikentää kasvilajiston monimuotoisuutta.  Mongolianmaksaruoho sisältyy Ruotsin kansalliseen vieraslajiluetteloon.

Pieniltä alueilta mongolianmaksaruohon voi poistaa käsin kitkemällä. Poistaessa on huolehdittava, ettei maahan jää kasvinosia, jotka voivat juurtua ja kasvaa uusiksi kasveiksi. Poistetut kasvinosat on hävitettävä asianmukaisesti, jotta estetään niiden muualle kulkeutuminen. 

Puutarhan mongolianmaksaruohojen säännöllinen tarkkailu ja nopea toiminta, mikäli lajin havaitaan levinneen puutarhan ulkopuolelle, ovat avainasemassa sen luontoon leviämisen estämisessä. 

Mongolianmaksaruohon leviämistä luontoon voi estää suosimalla puutarhassa ja viherkatoilla muita, Suomessa luonnonvaraisia maksaruohoja, kuten esimerkiksi keltamaksaruohoa (Sedum acre), valkomaksaruohoa (Sedum album) ja särmämaksaruohoa (Sedum sexangulare). 

Hart, H. & Bleij, B. 2003. Sedum. Teoksessa: Eggli, U. (toim.). Illustrated handbook of succulent plants: Crassulaceae. Berlin: Springer. s. 237–332. 

Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen T., & Uotila, P. (toim.). 1998. Retkeilykasvio. 4. painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo. 656 s. Mongolianmaksaruoho, esiintyminen.

Jauni,M., Kuoppamäki, K., Hagner, M., Prass, M., Suonio, T., Fransson, A.-M. & Lehvävirta, S. 2020. Alkaline habitat for vegetated roofs? Ecosystem dynamics in a vegetated roof with crushed concrete-based substrate. Ecological Engineering 157 (2020) 105970. https://doi.org/10.1016/j.ecoleng.2020.105970

Laji.fi. https://laji.fi/taxon/MX.38742/occurrence. Viitattu 3.4.2024. 

Naturvårdsverket. 2023. Frågor och svar om nationell förteckning. https://www.naturvardsverket.se/amnesomraden/invasiva-frammande-arter/aktuellt/nationell-forteckning-over-invasiva-frammande-arter/ 

Solstad, H., Hegre, H., Alm, T., Fløistad, I.S., Pedersen, O., Schei, F.H., Vandvik, V., Vollering, J., Westergaard, K.B. & Skarpaas, O. 2023: Planter: Vurdering av sibirbergknapp Phedimus hybridus for Fastlands-Norge med havområder. Fremmedartslista 2023.

Artsdatabanken. https://artsdatabanken.no/lister/fremmedartslista/2023/41