Kurtturuusu

Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo)

Kurtturuusun kaksi muotoa, punakurtturuusu Rosa rugosa f. rugosa sekä valkokurtturuusu Rosa rugosa f. alba, on säädetty kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi. Sen sijaan kurtturuususta jalostetut tarhakurtturuusut, eli Rosa Rugosa –Ryhmä, eivät ole sääntelyn piirissä. puna- ja valkokurtturuusua ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Kurtturuusu on 0,5–1,5 metriä korkeaksi kasvava pensas, joka levittäytyy maavarsistonsa avulla niin laajalle kuin maaperän laatu antaa myöten. Alkuperäisellä levinneisyysalueellaan Itä-Aasiassa Tyynen valtameren äärellä se kasvaa hiekkaisilla ja soraisilla merenrannoilla. Meillä sitä esiintyy koristekasvina monenlaisissa istutuksissa ja teiden pientareilla sekä ympäristöön karanneena erityisesti merenrannoilla.

Laji lisääntyy ja leviää sekä kasvullisesti mm. juurakon palasista että siemenistä. Uusille kasvupaikoille se leviää pääasiassa lintujen mukana niiden syysmuutolla. Sekä kiulukat että siemenet kelluvat vedessä ja voivat siten ajelehtia veden mukana uusille paikoille. Muista ruusuista poiketen kurtturuusu on erittäin hyvin sopeutunut vesilevintään.

Kurtturuusun leviämisen puutarhasta luontoon voi estää keräämällä syksyllä kiulukat pois. Vaikka kurtturuusun siemenet eivät yleensä idä vielä samana syksynä, sillä niillä on dormanssi eli lepotila, jonka rikkominen edellyttää kylmäkäsittelyä, kannattaa kiulukat kerätä viimeistään syksyllä. Näin linnuilla on vähemmän mahdollisuuksia levittää siemeniä. Lisäksi talven yli seisoneet siemenet voivat itää keväällä. Kiulukoiden kerääminen kannattaa tehdä myös sallituille tarhakurtturuusulajikkeille, koska niidenkin siementuotossa on vaihtelua. 

Kurtturuusu on tiheitä kasvustoja muodostava pensas, jonka oksat ovat tiheään piikkisiä. Kurtturuusun piikit ovat suoria, vaihtelevan kokoisia ja karvaisia. Sen paksut, lehdet ovat alapuolelta tiheäkarvaiset ja pinnaltaan uurteisia, ryppyisiä – lehtien kurttuisuudesta johtuu kasvin nimikin. Kurtturuusu kukkii kesä-syyskuussa. Kookkaiden kukkien väri vaihtelee aniliininpunaista, vaaleanpunaiseen ja valkoiseen. Kukkaperä on usein käyrä. Haitallisella perusmuodolla terälehtiä on yleensä viisi. Jos kukat ovat kerrotut (terälehtiä on paljon), kyseessä on todennäköisesti pitemmälle jalostettu lajike, jonka kasvattaminen on sallittua. Loppukesästä kypsyvät kurtturuusun marjat eli kiulukat ovat punaisia ja muodoltaan keskeltä hieman litistyneitä, nauriinmuotoisia.

Älä sekoita kurtturuusua orjanruusuihin! Saariston alkuperäiseen ruusulajistoon kuuluvilla heleäorjanruusulla (Rosa vosagiaca, ent. dumalis) ja himmeäorjanruusulla (R. caesia) piikkejä on selvästi harvemmassa ja ne ovat muodoltaan käyrät. Orjanruusujen kukat ovat väriltään hennon vaaleanpunaiset ja kiulukat muodoltaan pitkänomaiset. Orjanruusut kasvavat jopa 2–4 m korkeina yksittäispensaina eikä muodosta laajoja, matalia kasvustoja kurtturuusun tapaan. Muista puutarhan punakukkaisista ruusuista kurtturuusu erottuu helposti piikkiensä perusteella. Esimerkiksi valamonruusun (R. Francofurtana -ryhmä 'Splendens') piikit ovat käyrät ja niitä on harvassa. Kotipuutarhoissa tutulla juhannusruusulla (R. spinosissima, ent. pimpinellifolia) on sen sijaan kurtturuusun tapaan suorat piikit.

Tarkempi ohje haitallisen kurtturuusun tunnistamiseen löytyy täältä.

Kurtturuusu on alun perin Itä-Aasiasta (mm. Korean niemimaa, Kiinan ja Japanin pohjoisosat) kotoisin oleva laji, jota on siirretty koristekasviksi muille mantereille. Eurooppaan kurtturuusu saapui ensimmäisen kerran jo vuonna 1796 Japanista, mutta vasta vuoden 1845 jälkeen se on runsastunut ja levinnyt koristekasvi-istutusten myötä.  Saksaan laji vakiintui vuonna 1845, Tanskaan 1875, Ruotsiin 1918 ja Norjaan 1940-luvulla. Nykyisin laji on ongelmallinen puutarhakarkulainen useassa Euroopan maassa.

Suomessa kurtturuusu alkoi levitä 1900-luvun alkupuolella, ensin hitaasti ja sitten jalansijaa saavutettuaan yhä nopeammin. Kurtturuusu karkasi pihoilta ja puutarhoista ympäristöön ja edelleen suurin osa kurtturuusun kasvupaikoista sijaitsee taajamissa ja haja-asutusalueilla. Tämän hyvin suolaa sietävän lajin leviämistä ovat edesauttaneet massaistutukset teiden varsille. Luonnossa kasvi löysi nopeasti soveliasta elinympäristöä merenrantahietikoilta ja saariston somerikoilta, minne se on useimmiten levinnyt lintujen tai veden mukana. Kurtturuusu jatkaa voimakasta leviämistään saaristossa ja merenrannoilla. Laji on levinnyt aina Kemin seudulle saakka. Lisäksi siitä on havaintoja Lapista.

Hiekkarannalle asetuttuaan kurtturuusu pystyy vaakajuurakkonsa avulla levittäytymään läpitunkemattomiksi tiheiköiksi ja syrjäyttämään täysin alkuperäisen merenrantalajiston. Tällöin se on merkittävä haitta myös rantojen virkistyskäytölle. Pahimmillaan kasvustot ovat jopa hehtaarien laajuisia.

Kurtturuusu on yksi uhkatekijä merenrantojen kasvilajeille, kuten kenttäorakolle (Ononis spinosa subsp. arvensis) ja meriotakilokille (Salsola kali). Se uhkaa myös useita hietikkorantojen hyönteisiä joko suoraan tai välillisesti viemällä elintilaa kasveilta, joilla hyönteislajit elävät. Kurtturuusua on havaittu myös lähellä useita erittäin uhanalaisen (EN) apollon (Parnassius apollo) esiintymiä.

Kotimaisessa tutkimuksessa on todettu eräillä ruusukasvien heimoon kuuluvilla vierasperäisillä pensailla (isotuomipihlaja, kurtturuusu ja pihlaja-angervo) olevan selvä vaikutus niiden alla olevaan kasvillisuuteen: kasvilajien määrä ja sammalpeite olivat vierasperäisten pensaiden alla selvästi alhaisempia kuin alkuperäisten. Toisaalta kariketta oli enemmän vierasperäisten pensaiden alla. Yksi mahdollinen selitys tälle on, että vierasperäisten pensaiden lehtien kemiallinen koostumus on sen verran poikkeava, että hajottajaeliöstömme ei ole niihin sopeutunut.

Rannikon hiekkadyyneillä kurtturuusu voi myös aiheuttaa merkittäviä muutoksia maaperän ravinnetasapainoon sekä mikrobiyhteisöjen rakenteeseen. Esimerkiksi kokonaistypen, liukoisen fosforin ja orgaanisen aineksen määrä on havaittu olevan korkeampi kurtturuusurannoilla verrattuna rantoihin, joilla kasvaa alkuperäistä kasvilajistoa.

Kurtturuusun torjunta vaatii aikaa ja sitkeyttä. Torjunta on helpointa pensaiden ollessa vielä pieniä. Pienimmät yksilöt on helppo kiskoa varsinkin hiekkamaasta ylös käsin. Kookkaampiin yksilöihin tarvitaan tukevien hanskojen lisäksi työkaluja. Ensin pensas leikataan esim. oksasaksilla tai raivaussahalla tyveä myöten alas. Sen jälkeen päästään käsittelemään juurakkoa, joka pyritään kaivamaan kokonaan pois maasta. Hiekkamaasta juurakko irtoaa suhteellisen helposti, kivikossa työskentely on työläämpää.

Laajalle levinneiden, yhtenäisten kurtturuusukasvustojen hävittäminen kannattaa tehdä koneellisesti traktorin avulla. Myös koneellinen poistaminen vaatii huolellista jälkihoitoa ja seurantaa, koska juurakon kappaleita jää aina maahan.

Kurtturuusun näivetysmenetelmässä ruusupensas leikataan ensin alas noin 20–30 cm korkuisiksi tapeiksi. Jäljelle jääneisiin tappeihin kasvaa vielä uusia versoja, jotka nypitään käsin irti vähintään 1–2 kertaa kesässä. Nyppiminen toistetaan seuraavina kesinä vähintään parin vuoden ajan, kunnes kurtturuusu on näivettynyt kokonaan hengiltä. Tapeiksi leikkaamisen vuoksi kasvi kohdistaa elinvoimansa näihin versoihin, eikä enää kasvata juurivesoja. Parhaimmillaan kurtturuusu voi silti näivettyä jopa muutamassa kuukaudessa. Katso kätevä sarjakuvaohjeistus näivettämiseen täältä!

Poistetut kasvinosat voidaan jättää pensaan juurelle maatumaan. Näivettämisen hyvä puoli on, että myös juurakot kuolevat. Näivettäminen on hyvä keino kivikkoisemmilla paikoilla, joilla juurakoiden pois kitkeminen ei onnistu. Menetelmän ehdottoman hyvä puoli on myös se, ettei hankalasti hävitettävää kasvijätettä tai maa-aineksia synny, eikä torjunta-aineita tarvitse käyttää lainkaan. Työ on myös suhteellisen kevyttä. 

Kurtturuusua voidaan torjua myös peittämällä kasvusto. Tällöin ruusukasvusto leikataan alas ja peitetään huolellisesti tukevalla pressulla, joka kiinnitetään tukevasti maahan. Pressun annetaan olla paikallaan 2-3 vuotta. Reunoilta puskevat versot kiskotaan pois. 

Kurtturuusun hävittäminen ei yleensä onnistu kerralla. Maan sisään voi jäädä juurakon kappaleita, joista uudet pensaat saavat alkunsa. Tämän vuoksi käsiteltävällä kasvupaikalla tulee tehdä seurantaa ja jälkihoitoa tulevinakin vuosina, kunnes laji on varmasti saatu hävitettyä. Hävittämisen jälkeen paikalle voi perustaa esimerkiksi nurmen, jotta myöhemmin mahdollisesti nousevat uudet versot leikataan säännöllisesti pois.

Lisäksi on kiinnitettävä erityistä huomioita kurtturuusua sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen hävittämiseen. Juurakot ja sen palat kannattaa ensin seuloa pois maa-aineksen seasta. Kotikompostiin ei pidä laittaa kiulukoita tai siemeniä, sillä ne eivät todennäköisesti tuhoudu. Pieniä määriä kurtturuusun kiulukoita, siemeniä, juurakoita ja juuren palasia on mahdollista tarvittaessa hävittää polttokelpoisen sekajätteen mukana. Lisää vinkkejä kasvijätteen hävittämiseen täällä.

Tämä laji on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, minkä vuoksi kurtturuusun kahden muodon punakurtturuusun ja valkokurtturuusun, myynti ja ostaminen on kiellettyä. Punakurtturuusun ja valkokurtturuusun tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty.

Kurtturuusun kasvatuskielto koskee esimerkiksi siirtolapuutarhoja, maanteiden tiealueita (ks. laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 5 §), yksityispihoja ja yleisiä alueita (kuten puistot ja uimarannat) eli tavanomaisia omistajiensa tai haltijoidensa käytössä ja hoidossa olevia alueita. Kurtturuusun esiintyminen tällaisella alueella on perusteltua katsoa lajin kasvattamiseksi riippumatta siitä, onko kyse varsinaisesti lajin aktiivisesta ylläpidosta vai pelkästään sen passiivisesta sietämisestä. Koska kasvattaminen on kiellettyä, tällaisen alueen omistajan tai haltijan on hävitettävä asetuksessa tarkoitettu kurtturuusulaji alueeltaan.

Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja. Korvaa koristekurtturuususi jollakin toisella lajilla tai kerää ruusunmarjat talteen ennen kuin siemenet pääsevät leviämään. Ruusujen kiulukat voidaan hyödyntää vaikkapa hillona. 

Jos kotisi tai mökkisi lähellä kasvaa luontoon, etenkin vesistön äärelle karanneita kurtturuusuja, pyydä lupa maanomistajalta ja ota kesäprojektiksi ruusuntorjunta esimerkiksi edellä mainitulla näännytysmenetelmällä.

Piikkisen kasvin kanssa työskennellessä on paljas iho syytä suojata kunnolla.

Kurtturuusun tunnistus- ja torjuntaohjeita

Haitallisen kurtturuusun tunnistaminen ja torjunta pihalla ja puutarhassa.

Näin tunnistat kurtturuusun, Yle Uutiset 14.6.2019, teksti Viivi Koivistoinen.

Miten tunnistat kurtturuusun Rosa rugosa ja sen valkoisen alba-muodon muista? Katso Leena Luodon laatima Määritysapua kurtturuusun tunnistamiseen.

Kasvaako pihassasi pahis? Hävitettäväksi tuomittu kurtturuusu sekoittuu helposti muihin ruusuihin – näin tunnistat haitallisen vieraslajin, Meilläkotona.fi-sivusto, teksti Outi Tynys.

Kurtturuusun hävittäminen puutarhasta – näin näännytät sitkeän piikkipuskan, Meilläkotona.fi-sivusto, teksti Outi Tynys.

Kurttulehtiruusun torjunta Rannikko-LIFE-hankkeessa (Metsähallitus).

Kurtturuusun torjunta - Käytettävät menetelmät ja niihin liittyvä yleinen ohjeistus (Metsähallitus).

Opas kurtturuusun torjuntaan Suomessa ja Ruotsissa

Arkipelagia-seuran ohjeistus kurtturuusun tapilleen näivettämiseen. 2024.

Aspelund, P. & Ryttäri, T. 2010. Kurtturuusu uhkaa hiekkarantojen ja dyynien eliöyhteisöjä – tapaus Hangon Furuvik. Lutukka 26: 3-9.

Ikonen, I., Kekki, M. & Räikkönen, N. 2009. Jättiputki ja kurtturuusu kuriin Lounais-Suomessa. 83 s. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 15.

Kunttu, P. & Kunttu, S-M. 2017. Distribution and habitat preferences of the invasive alien Rosa rugosa (Rosaceae) in Archipelago Sea National Park, SW Finland. Polish Botanical Journal 62(1): 99–115. (in English).

Kunttu, P. & Kunttu, S.-M. 2019. New records of the invasive alien Rosa rugosa (Rosaceae) in the Archipelago Sea National Park, SW Finland. Memoranda Soc. Fauna Flora Fennica 95: 81-88. (in English).

Kunttu, P. & Kunttu S.-M. 2021. Kurtturuusu Saaristomeren kansallispuistossa ja sen lähialueilla. Lutukka 1/2021: 14–23.

Kunttu, P. & Kunttu, S.-M. 2024. Occurrence of the invasive Japanese rose (Rosa rugosa) in the Åland Islands. Memoranda Soc. Fauna Flora Fennica 100: 30–39. 

Kunttu, P., Ryttäri, T. & Kunttu, S-M. 2016. Vieraslaji kurtturuusu leviää saaristossa - nykytila ja torjuntakeinot. Luonnon Tutkija 120 (4) 165–177. (pdf).

Lanta, V., Hyvönen, T. & Norrdahl, K. 2013. Non-native and native shrubs have differing impacts on species diversity and composition of associated plant communities. Plant Ecology, 214:1517–1528. (in English).

Peltola, A. 2021. Kurtturuusu Espoon rannoilla ja siementen elinkelpoisuus. Lutukka 1/2021: 24–31.

Ryttäri, T. & Teeriaho, J. 2020. Kurtturuusun, komealupiinin ja isojen tatarlajien levinneisyys Suomessa. Teoksessa: Huusela-Veistola ym. 2020. Ehdotus kansallisesti haitallisten vieraslajien hallintasuunnitelmaksi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:32 s. 69-80.

Ryttäri, T., Väre, H.  2014.  Puuvartiset kasvit vieraslajeina. Abstract: The invasive woody species in Finland. Sorbifolia 45 (4): 161-174. (in English).

Salminen, A. 2016. Kurtturuusulajikkeiden lisääntymiskyky. Maisterintutkielma. Helsingin yliopisto. 70s.

Stefanowicz, A. M., Zubek, S., Stanek, M., Grześ, I.M., Rożej-Pabijan, E., Błaszkowski, J. & Woch, M.W. 2019. Invasion of Rosa rugosa induced changes in soil nutrients and microbial communities of coastal sand dunes. Science of The Total Environment, 677: 340-349. (in English).