Kanadanvesirutto

Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo)

Kanadanvesirutto on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Kanadanvesirutto on väriltään tummanvihreä 30–200 cm pituiseksi kasvava rantojen uposkasvi, jota esiintyy Suomessa sisävesillä ja Itämeren rannoilla. Se viihtyy erityisesti emäksissä ja rehevissä järvissä, mutta kasvaa myös hitaasti virtaavissa joissa, isoissa ojissa sekä vähäsuolaisessa murtovedessä. Nimi ”rutto” viittaa kasvin sitkeyteen ja nopeaan leviämiseen, koska rehevissä järvissä se voi muodostaa massiivisia kasvustoja. Laji pysyy muuten upoksissa, mutta sen kukat kohoavat vedenpinnan yläpuolelle. Vesirutto talvehtii vihreänä ja alkaa kasvaa heti jäiden lähdettyä.

Vesirutto kasvaa kärjistään ja haaroo runsaasti. Euroopassa on havaintoja ainoastaan emikasveista, joten lajin oletetaan lisääntyvän ainoastaan kasvullisesti verson kappaleista. Kasvullinen levittäytyminen on hyvin tehokasta, sillä kanadanvesirutto katkeaa helposti ja lisääntyy hyvin pienistäkin kasvinpalasista. Verson palaset voivat levitä uusille alueille luontaisesti aallokon, virtausten ja lintujen kuljettamana sekä ihmisen aiheuttamana veneiden, pyydysten ja muiden kalastusvälineiden mukana.

Kanadanvesiruton varsi on hento, haarallisista nivelistä juurtuva. Lehdet ovat ruodittomia, pehmeitä, pyöreäkärkisiä ja kasvavat kolmen kiehkuroina varren ympärillä. Lehtilapa on kapeanpuikea-pitkulainen, tavallisesti hieman käyrä ja hienosahainen. Pitkäperäiset kukat ovat yksittäin lehtihangoissa, ja ne ulottuvat vedenpinnalle. Kukat ovat valkoisia, terälehdet 2–3 mm. Kukkiminen on meillä melko harvinaista.

Kanadanvesiruton lähisukulainen, kiehkuravesirutto (Elodea nuttallii), on kanadanvesiruttoa pienempi ja haaroittuneempi. Sen lehdet ovat teräväkärkisiä. Kiehkuravesirutto on EU-luetteloon kuuluva haitallinen vieraslaji, jota on tavattu Suomessa ensi kerran vuonna 2021.

Vesirutto eroaa hieman samannäköisestä, mutta pienemmästä uposvesitähdestä (Callitriche hermafroditica) mm. siten, että vesiruton lehden ovat kolmen kiehkuroina, kun taas uposvesitähdellä lehtiä on aina kaksi vastakkain ja peräkkäisten nivelten lehdet ovat ristikkäin. Myös lehden kärjet ovat muodoltaan erilaisia: uposvesitähden lehden kärjessä on matala lovi.

Kanadanvesirutto on kotoisin Pohjois-Amerikasta, ja se on levinnyt myös Eurooppaan. Ensimmäinen kerran laji havaittiin Euroopassa, Irlannissa vuonna 1836. Ruotsiin laji tuotiin vuonna 1859. Tanskaan ja Latviaan se levisi 1870-luvulla. Vuonna 1884 kanadanvesirutto istutettiin Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan, josta se alkoi nopeasti levitä Etelä-Suomessa.

Suomessa laji on vakiintunut laajalti Etelä-Suomessa ja Keski-Suomen eteläosissa ja leviää aggressiivisesti Koillismaalla. Esiintymiä on löytynyt myös Pohjanmaan maakunnista, Kainuusta ja jopa Enontekiöltä.

Vesirutto aiheuttaa ravinto- ja elintilakilpailua. Massaesiintyminä se rajoittaa alkuperäislajien kasvua tai syrjäyttää ne. Herkkiä lajeja ovat esimerkikisi ärviät (Myriophyllum spp.). Vesiruttojen massaesiintymät toistuvat sykleittäin. Nopean kasvun ja vähäisen kasvun kaudet seuraavat toisiaan noin 5–6 vuoden sykleissä.

Vesirutto muuttaa vesistöjen ravinnekiertoa ja vaikuttaa myös veden laatuun. Kasvustojen yhteytystoiminta nostaa veden pH-arvoa, ja kuolleiden kasvustojen biomassan hajoaminen puolestaan kuluttaa happea, jolloin veden pH-arvo laskee. Sen aiheuttamat rajut pH-vaihtelut voivat vaikuttaa rapuihin, kaloihin ja eläinplanktoniin. Hapen väheneminen vedestä voi myös aiheuttaa talvisin happikatoja. Lisäksi veden pH:n lasku voi vapauttaa fosforia pohjasta saaden aikaan rehevöitymistä.

Vesiruton suuret kasvustot haittaavat umpeenkasvullaan kaikkea vesien käyttöä, kuten veneilyä, kalastamista ja uimista. Vesialueen tai rantatontin arvo saattaa alentua sen esiintymien vuoksi. Vesiruton verson osat voivat kellua ja kulkeutua aallokon, virran, veneiden, kalastusvälineiden ja lintujen mukana vesistöstä toiseen.

 Kanadanvesiruton haittavaikutuksia tulee rajoittaa ja leviämistä estää mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tehokasta hävittämiskeinoa vesirutolle ei toistaiseksi tunneta. Tärkeintä olisi tämän vuoksi estää vesiruton leviäminen alueille, joilla kasvia ei vielä esiinny. Esimerkiksi pyydysten, veneiden ja välineiden puhtauteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Vesirutolla ei ole varsinaisia juuria, ja se lisääntyy pienistäkin kasvin palasista. Tämän vuoksi sen hävittäminen esimerkiksi niittämällä on vaikeaa ja voi huolimattomasti tehtynä pahentaa tilannetta, koska jokaisesta lyhyestäkin pätkästä voi muodostua uusi kasvi.

Torjuntamenetelmistä raivausnuottaus on suositeltavin. Siinä vesiruton versoja ei yleensä tarvitse leikata, eikä kasvinpalasia irtoa ja leviä vesistöön niin paljon. Menetelmällä saadaan poistettua runsaasti kasvillisuutta ja se on suhteellisen edullinen. Raivausnuottaus edellyttää, että vesirutto ei ole tiukasti kiinni pohjassa. Parhaiten se sopii loppukesällä pintaan nousseiden kasvustojen poistoon, mutta myös talvehtineiden versojen poisto alkukesällä voi olla tehokasta.

Vesiruttoa voidaan poistaa myös keräävällä niittokoneella. Siinä kuitenkin irtoaa todennäköisesti runsaammin kasvinpalasia, joten vesiruton leviämisriski on suuri. Leviämistä voidaan ehkäistä eristämällä poistoalue suodatinkankaalla muusta vesistöstä. Niitetystä kasvimassasta ehtii vapautua runsaasti ravinteikasta vettä ennen sen saamista rantaan. Menetelmä on raivausnuottausta kalliimpi.

Pienimuotoista vesiruton poistoa voi tehdä esimerkiksi omassa rannassa. Jos vesiruttoa poistetaan tai niitetään koneellisesti, on siitä ilmoitettava 30 vuorokautta ennen ELY-keskukseen ja vesialueen omistajalle. Laajaan vesikasvien niittoon saatetaan tarvita aluehallintoviraston lupa.

Parhaita tuloksia saadaan toistamalla kasvillisuuden poisto useana vuotena peräkkäin ja yhdistämällä erilaisia torjuntatoimia. Oleellista vesiruton torjunnassa on myös vähentää ulkoista ravinnekuormitusta tai esimerkiksi hoitokalastuksen avulla poistaa ravinteita.

Vesiruton leviämistä voit estää puhdistamalla kalapyydykset ja uistimet niihin tarttuneista kasveista, ja pitämällä pilssivedet puhtaina. Muista myös, ettei vesiruttoa tule päästää akvaariovesistä luonnonvesiin.

Rajoitetuilta alueilta voit poistaa vesiruttoa vuosittain. Koneelliseen poistoon tarvitaan aina ilmoitus 30 vrk:ta ennen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ja vesialueen omistajalle.

Lajin esiintymistä voit ilmoittaa vieraslajiportaalin tai järviwikin avulla. Voit lisätä myös ranta-asukkaiden ja vesillä liikkujien tietoutta vesiruton haitallisuudesta ja sen leviämisen estämistavoista.

Koska laji on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Kanadanvesiruton tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Kanadanvesiruttoa ei saa luovuttaa eteenpäin esimerkiksi akvaariokasvina. Hävitä ja käsittele kanadanvesiruttoa niin, ettei lisääntymiskykyisiä verson- tai kasvinosia voi säilyä.

CABI. Elodea canadensis (Canadian pondweed). 

Järvi & Meri Wiki. http://www.jarviwiki.fi/wiki/Vesirutto

Karjalainen, S. M., Välimaa, A.-K., Hellsten, S. & Virtanen, E. (toim.) 2017. Vesiruton hyötykäyttö biotaloudessa – järvien riesasta raaka-aineeksi. Elodea-hankkeen loppuraportti. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2017. s. 101-112.

Kuoppala, K. & Hellstén, S. 2020. Kanadanvesiruton levinneisyys, haitat ja hallintatoimet. Teoksessa: Huusela-Veistola ym. 2020. Ehdotus kansallisesti haitallisten vieraslajien hallintasuunnitelmaksi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:32, s. 81-96. 

Suomen ympäristökeskus SYKE. 2020. Vesikasvien poisto ja niitto. 

Vesiruton energia ja ravinteet talteen (Elodea II- hanke). v. 2019-2021. 

Nilivaara R. ym. 2022. Vesiruton energia ja ravinteet talteen – Elodea II -hankkeen loppuraportti. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 9/2022.