Kiehkuravesirutto

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Kiehkuravesirutto on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Kiehkuravesirutto on uposkasvi, joka viihtyy erityisesti emäksissä ja rehevissä järvissä. Se kasvaa myös hitaasti virtaavissa joissa, isoissa ojissa sekä vähäsuolaisessa murtovedessä. Laji muistuttaa kanadanvesiruttoa (Elodea canadensis), jonka lehdet kasvavat myös kolmen lehden kiehkuroina varren ympärillä. Kiehkuravesiruton lehdet ovat kuitenkin kapeammat  ja suippokärkiset. Laji on kanadanvesiruttoa pienempi, alle metrin mittainen ja väriltään kalpeamman vihreä. Sen kasvutapa, optimiolosuhteet ja haittavaikutukset ovat hyvin samankaltaiset kuin kanadanvesirutolla. Nimi ”rutto” viittaa kasvin sitkeyteen ja nopeaan leviämiseen, koska rehevissä järvissä se voi muodostaa massiivisia kasvustoja. Vesirutto talvehtii vihreänä ja alkaa kasvaa heti jäiden lähdettyä. 

Kiehkuravesirutto kasvaa kärjistään ja haaroo runsaasti. Euroopassa on havaintoja ainoastaan emikasveista, joten lajin oletetaan lisääntyvän ainoastaan kasvullisesti verson kappaleista. Kasvullinen levittäytyminen on hyvin tehokasta, sillä vesirutto katkeaa helposti ja lisääntyy hyvin pienistäkin kasvinpalasista. Verson palaset voivat levitä uusille alueille luontaisesti aallokon, virtausten ja lintujen kuljettamana sekä ihmisen aiheuttamana veneiden, pyydysten ja muiden kalastusvälineiden mukana. 

Kiehkuravesirutto kasvaa yksittäisinä versoina tai tiheinä kasvustoina upoksissa vedenpinnan tuntumassa tai usean metrin syvyydessä. Varret ovat vaaleanvihreitä, epäsäännöllisesti haarovia. Lehdet ovat kolmen, harvoin neljän, lehden kiehkuroissa. Lehdet ovat kapean puikeita, (4,0-) 7,7 (15,5) mm pitkiä ja (0,9-) 1,4 (-2,4) mm leveitä, leveimmillään tyvipuoliskossa, suippokärkisiä, reunoilta vähän sisäänpäin taipuneita tai keskisuonta myöten taittuneita, suoria tai alaspäin kiertyneitä. Emikukat ovat pitkäperäisiä ulottuen veden pintaan, pieniä, valkoisia; hedekukat irtoavat kasvista ja nousevat pintaan kellumaan. Kasvi kukkii Euroopassa vain harvoin. Leviäminen tapahtuu irronneiden verson pätkien avulla.

Kiehkuravesirutto muistuttaa suuresti kanadanvesiruttoa ja aina niitä ei voi erottaa toisistaan ilman kukkia; lajien tiedetään myös risteytyvän luontaisella levinneisyysalueellaan Pohjois-Amerikassa. Kiehkuravesiruton lehdet ovat terävän suippoja ja hyvin harvoin yli 1,75 mm leveitä; 5 mm päässä lehden kärjestä 0,2-0,7 mm leveitä: kanadanvesiruton lehdet ovat tylpähköjä ja pääosin yli 1,75 mm leveitä, 5 mm päässä lehden kärjestä 0,8-2,3 mm leveitä. Kummankin lajin lehtien koko ja muoto vaihtelevat ympäristöolosuhteiden mukaan ja tunnistamisessa on hyvä tutkia lehtiä kasvin eri osissa.

Vesirutto eroaa hieman samannäköisestä, mutta pienemmästä uposvesitähdestä (Callitriche hermafroditica) mm. siten, että vesiruton lehden ovat kolmen kiehkuroina, kun taas uposvesitähdellä lehtiä on aina kaksi vastakkain ja peräkkäisten nivelten lehdet ovat ristikkäin. Myös lehden kärjet ovat muodoltaan erilaisia: uposvesitähden lehden kärjessä on matala lovi. 

Euroopassa tulokkaina esiintyvistä lajeista afrikanvesihäntää (Lagarosiphon major), pohjanvesiruttoa (Hydrilla vertticillata) ja tiuhavesiruttoa (Egeria densa) ei ole Suomessa tavattu, mutta niiden leviäminen tänne on mahdollista. Ne muistuttavat kasvutavaltaan varsinaisia vesiruttoja (Elodea), mutta niiden lehdet ovat 4-5 kiehkuroissa.

Kiehkuravesirutto on lähtöisin Pohjois-Amerikasta. Se saapui Eurooppaan 1939, minkä jälkeen se levittäytyi nopeasti useisiin Euroopan maihin. Monissa maissa laji on syrjäyttänyt lähisukulaisen kanadanvesiruton (Elodea canadensis) ja on sitä yleisempi. Kiehkuravesirutto on levinnyt myös Ruotsiin, Norjaan ja Viroon. Ruotsissa lajia kasvaa myös rannikolla Perämerelle Norrbotteniin saakka. Suomesta ensimmäinen keihkuravesiruttohavainto tehtiin Paimion Ankkalammesta vuonna 2021. Tämän jälkeen kiehkuravesiruttoa on löydetty liki kymmenestä muusta lammesta Varsinais-Suomesta. 

Kiehkuravesirutto voi muodostaa tiheitä ja laajoja kasvustoja syrjäyttäen samalla järven alkuperäistä kasvillisuutta. Herkkiä lajeja ovat muun muassa ärviät (Myriophyllum sp.). Vesiruttolajit muuttavat vesistöjen ravinnekiertoa ja vaikuttavat myös veden laatuun. Kasvustojen yhteytystoiminta nostaa veden pH-arvoa. Kuolleiden kasvustojen biomassan hajoaminen kuluttaa happea, jolloin veden pH-arvo laskee. Voimakkaat happamuuden vaihtelut vaikuttavat rapuihin, kaloihin ja eläinplanktoniin. Hapen väheneminen vedestä voi aiheuttaa happikatoja talvella. Veden pH:n laskun myötä pohjasta voi vapautua fosforia saaden aikaan rehevöitymistä.

Vesiruttolajien massakasvustot haittaavat umpeenkasvullaan kaikkea vesien käyttöä, kuten veneilyä, kalastamista ja uimista. Runsaat esiintymät voivat alentaa myös vesialueiden ja rantatonttien arvoa. Vesiruton verson osat voivat kellua ja kulkeutua aallokon, virran, veneiden, kalastusvälineiden ja lintujen mukana vesistöstä toiseen.

Kiehkuravesiruton haittavaikutuksia tulee rajoittaa ja leviämistä estää mahdollisimman kustannustehokkaasti. Kiehkuravesiruton hävittäminen on vaikeaa, minkä vuoksi tärkeintä olisi estää lajin leviäminen uusille alueille. Esimerkiksi pyydysten, veneiden ja välineiden puhtauteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. 

Kiehkuravesiruttoa voidaan poistaa käsin kitkemällä sukeltajien toimesta, ja keräämällä kitkentäjäte pois. Suurin osa kasveista saadaan yleensä poistettua jo ensimmäisellä torjuntakerralla. Kasvi kuitenkin lisääntyy pienistäkin kasvin palasista, joten kohdetta on seurattava ja torjuntatoimia tarpeen mukaan toistettava useamman vuoden ajan. Omassa rannassa vesiruton poistoa voi tehdä kahlaamalla tai snorklaamalla ja käsin kitkemällä kasvit. 

Laajoja kasvustoja voidaan torjua niittämällä. Niitto on toteutettava useita kertoja vuodessa, jotta biomassaa saataisiin merkittävästi vähennettyä. Huolimattomasti tehtynä niitto voi pahentaa tilannetta, koska jokaisesta lyhyestäkin pätkästä voi muodostua uusi kasvi. 

Raivausnuottauksessavesiruton versoja ei yleensä tarvitse leikata, eikä kasvinpalasia irtoa ja leviä vesistöön niin paljon. Menetelmällä saadaan poistettua runsaasti kasvillisuutta ja se on suhteellisen edullinen. Raivausnuottaus edellyttää, että vesirutto ei ole tiukasti kiinni pohjassa. Parhaiten se sopii loppukesällä pintaan nousseiden kasvustojen poistoon, mutta myös talvehtineiden versojen poisto alkukesällä voi olla tehokasta. 

Vesiruttoa voidaan poistaa myös keräävällä niittokoneella. Siinä kuitenkin irtoaa todennäköisesti runsaammin kasvinpalasia, joten vesiruton leviämisriski on suuri. Leviämistä voidaan ehkäistä eristämällä poistoalue suodatinkankaalla muusta vesistöstä. Niitetystä kasvimassasta ehtii vapautua runsaasti ravinteikasta vettä ennen sen saamista rantaan. Menetelmä on raivausnuottausta kalliimpi. 

Jos vesiruttoa poistetaan tai niitetään koneellisesti, on siitä ilmoitettava 30 vuorokautta ennen ELY-keskukseen ja vesialueen omistajalle. Laajaan vesikasvien niittoon saatetaan tarvita aluehallintoviraston lupa. 

Vedenpinnan lasku tai kokonaan tyhjentäminen voi olla tehokas torjuntakeino lammissa ja tekoaltaissa, joissa vedenpinnan säätely on mahdollista. Paimion Ankkalampi päädyttiin tyhjentämään kokonaan siellä esiintyvien kiehkuravesiruton ja aurinkoahvenien poistamiseksi. Tämä on kuitenkin torjuntatoimena hyvin kallista.   Parhaita tuloksia saadaan toistamalla kasvillisuuden poisto useana vuotena peräkkäin ja yhdistämällä erilaisia torjuntatoimia. Oleellista vesiruton torjunnassa on myös vähentää ulkoista ravinnekuormitusta tai esimerkiksi hoitokalastuksen avulla poistaa ravinteita. 

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. 

Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Kiehkuravesiruton tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Kiehkuravesiruttoa ei saa luovuttaa eteenpäin. Hävitä vieraslajit koristelammestasi ja akvaariostasi, ja huolehdi ettei laji leviä veden tai maa-aineksen mukana. Omassa koristelammessa ja akvaariossa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja. 

Ammattimaisella toimijalla on velvollisuus estää kiehkuravesiruton sekä sen siementen ja muiden lisääntymiskykyisten kasvinosien leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle esimerkiksi mullan, maa-aineksen ja muiden kasvien mukana. 

Voit estää haitallisten vesissä kasvavien vieraslajien kuten kiehkuravesiruton leviämistä puhdistamalla kalapyydykset ja uistimet niihin tarttuneista kasveista. 

Jos havaitset kiehkuravesiruton esiintymän, ilmoita siitä aina kuvan kera tällä sivustolla. Voit lisätä myös ranta-asukkaiden ja vesillä liikkujien tietoutta vesiruton haitallisuudesta ja sen leviämisen estämistavoista. 

Suomeksi: 

Issakainen, J., Tolonen, J. & Lehtonen, S. Kiehkuravesirutto, Suomelle uusi vieraslaji, Lutukka (Kasviharrastajan lehti) 2022 1, s. 56–75

Englanniksi:

CABI. Elodea nuttallii (Nuttall’s pondweed)

Cook, C. D. & Urmi-König, K. 1985. A revision of the genus Elodea (Hydrocharitaceae). – Aquatic Botany 21: 111-156.