Pajuangervoryhmä

Pajuangervot ovat ruusukasveihin (Rosaceae) lukeutuvia tiheitä kasvustoja muodostavia pensaita, jotka leviävät tehokkaasti maavarsien ja juurten palojen avulla.

Suomessa pajuangervoista esiintyy kolme eri lajia ja kaksi risteymää: valkopajuangervo (S. alba), lännenpajuangervo (S. douglasii), viitapajuangervo (S. salicifolia), rusopajuangervo (Spiraea ×billardierei) ja mökinpajuangervo (Spiraea ×rosalba) (kutsutaan myös mökinangervoksi). Rusopajuangervo ja mökinpajuangervo ovat valko-, viita- ja lännenpajuangervon steriilejä, eli siemeniä tuottamattomia, risteymälajeja, jotka lisääntyvät vain kasvullisesti.

Pajuangervot ovat monivuotisia, pystykasvuisia, 1–2 metrin mittaisia, tuuheita, voimakaskasvuisia pensaita. Pajuangervot muistuttavat paljolti toisiaan ja niitä voi olla hankala tunnistaa lajilleen. Pajuangervojen lehdet muistuttavat pajun lehtiä. Ne ovat usein pitkulaiset tai soikeat, vihreät tai tummanvihreät. Lännenpajuangervon lehdet ovat pitkulaiset, pyöreätyviset, kärkiosasta terävähampaiset ja alapuolelta valkoiset ja villakarvaiset. Toisin kuin lännenpajuangervolla muiden pajuangervoryhmän kasvien lehdet ovat useimmiten tyveen saakka sahalaitaiset. Rusopajuangervon lehdet ovat suippotyviset, alta huopakarvaiset, kun viita- ja mökinpajuangervolla lehdet ovat alta kaljut. Pajuangervojen pitkät, tiheät kukinnot ovat muodoltaan kartiomaisia tai suippoja. Nimensä mukaisesti valkopajuangervolla kukat ovat valkoiset, kun taas muilla pajuangervoryhmän lajeilla kukkien väri on useimmiten tummanpunainen, punertava tai vaaleanpunainen. Viita- ja mökinpajuangervot voivat joskus olla myös valkokukkaisia. Mökinpajuangervon nuput ovat kuitenkin yleensä vaaleanpunaiset. Rusopajuangervo on loppukesän kukkija, joka kukkii elokuussa ruusunpunaisin kukkasin.

Valkopajuangervo on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosista, kun taas lännenpajuangervo on peräisin läntisestä Pohjois-Amerikasta. Viitapajuangervon alkuperä on Koillis-Aasiassa, ja sitä esiintyy luonnonvaraisena Venäjältä Mongoliaan ja Japaniin ulottuvalla alueella. Pajuangervot ovat suosittuja puutarhakasveja eri puolilla maailmaa. Euroopassa pajuangervoja on viljelty jo pitkään, mutta ne ovat myös onnistuneet karkaamaan viljelystä ja vakiintumaan luontoon. Norjassa viita- ja rusopajuangervo on luokiteltu korkean riskin lajeiksi voimakkaan leviämispotentiaalinsa vuoksi. Belgiassa lännen- ja valkopajuangervo ovat ns. mustalla listalla ja rusopajuangervo seurattavien lajien joukossa.

Suomessa havaintoilmoitusten perusteella ruso- ja mökinpajuangervo ovat lajeista yleisimmät. Molempien lajien osalta havainnot luonnonvaraisista kasvustoista keskittyvät Etelä-Suomeen ja pohjoisimmat havainnot ovat Oulun ja Kemin seutuvilta.  Yksittäisiä havaintoja luontoon karanneista valkopajuangervoista on monin paikoin pääkaupunkiseudulta, Varsinais- ja Kaakkois-Suomesta sekä pitkin Pohjanmaata.

Pajuangervot menestyvät yleensä parhaiten valoisilla ja kosteilla alueilla. Suotuisilla kasvupaikoilla ne muodostavat tiiviitä, laajoja kasvustoja ja syrjäyttävät alkuperäisen kasvilajiston. Lisäksi tiiviit pajuangervokasvustot estävät valon pääsyn aluskasvillisuuteen estäen esimerkiksi uusien puuyksilöiden kasvamista. Pajuangervot ovat tehokkaita leviämään. Ne lisääntyvät pääasiassa kasvullisesti maavarsien ja juurtenpalojen avulla.

Monivuotiset, puuvartiset pajuangervot ovat työläitä hävitettäviä. Parhaiten niihin tehoavat mekaaniset torjuntakeinot, kuten leikkaaminen, näivettäminen ja juurakoiden poistaminen. Kasvuston toistuva alasleikkaus heikentää kasvin elinvoimaa ja soveltuu myös laajoihin kasvustoihin. Yksittäisiä, nuoria, pienehköjä pensaita on mahdollista kitkeä tai kaivaa juurinen, mutta jo vakiintuneeseen kasvustoon tarvitaan järeämpiä työkaluja, kuten esimerkiksi raivaussahaa. Pajuangervot voivat lisääntyä ja levitä juurenpaloista ja maavarsista, joten kasvijätteen oikea käsittely erityisen tärkeää.

Mikäli pihassasi tai puutarhassasi kasvaa pajuangervoryhmän kasvi, estä sen leviäminen ympäristöön. Pajuangervoilla on voimakas leviämispotentiaali, joten on syytä välttää sen istuttamista uusiin kohteisiin. Valkopajuangervo leviää tehokkaasti kasvullisesti esimerkiksi juuren paloista, joten sitä sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen käsittelyssä on oltava erityisen huolellinen lajin leviämisen estämiseksi. Viljelyksestä karanneet villit pajuangervot on syytä hävittää, etteivät ne aiheuta alkuperäiselle luonnolle. Ilmoita havaintosi luontoon karanneista valkopajuangervoista Vieraslajit.fi-sivustolla. 

Englanniksi:

Elven, R. et al. Spiraea salicifolia, vurdering av økologisk risiko. Fremmedartslista 2018. Artsdatabanken. 2018. https://artsdatabanken.no/fremmedarter/2018/N/1300

Belgian Biodiversity Platform. Invasive Species in Belgium. Spirea alba. https://ias.biodiversity.be/species/show/141 

Belgian Biodiversity Platform. Invasive Species in Belgium. Spirea douglasii. https://ias.biodiversity.be/species/show/139

Darris D., Gonzalves P. Plant Fact Sheet. Rose spirea – Spiraea douglasii Hook. United States Department of Agriculture Natural Resources Conservation Service. 2009. https://plants.usda.gov/DocumentLibrary/factsheet/pdf/fs_spdo.pdf