Pesukarhu (supi)

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Pesukarhu on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Pesukarhu eli supi ui mielellään ja on taitava kiipeilijä. Se on erittäin sopeutuvainen ja kaikkiruokainen sekä tulee hyvin toimeen myös kaupunkialueilla. Kannan tiheys varsinkin kaupunkialueilla voi olla hyvin suuri. Naaraat synnyttävät keskimäärin neljä pentua, useimmat ensimmäisen kerran jo yksivuotiaana. Suotuisissa olosuhteissa kanta voi siten kasvaa nopeasti.

Pesukarhun pää on leveä, silmät suuret ja kuono suippo. Mustan silmämaskin ympärillä on valkoisia karvoja, jotka muodostavat selvän kontrastin maskiin. Turkin väri vaihtelee harmaasta punaiseen ja melkein mustaan. Jalat ovat melko vaaleat. Jäljissä on näkyvissä viisi ohutta varvasta ja pitkät kynnet. Ruumiin pituus: 48–70 cm, häntä: 20–26 cm, paino: 4–10 kg, keskimäärin 8 kg. Urokset ovat naaraita suurempia.

Pesukarhun tuuhea häntä on selvästi poikittaisesti raidallinen. Pesukarhu varastoi rasvaa häntäänsä talven varalle, joten syksyllä häntä on huomattavasti tuuheampi kuin kesällä.

Pesukarhu muistuttaa paljon supikoiraa (Nyctereutes procyonoides): ne ovat melko samankokoisia, ja molemmilla on musta naamio silmien ympärillä sekä useimmiten harmahtava karvapeite.

Pesukarhun ja supikoiran eroja:

• Pesukarhulla on pitemmät jalat eli se antaa korkeamman vaikutelman kuin supikoira. Supikoira on matala, lyhytjalkainen eläin
• Pesukarhu on ketterä eläin, joka kiipeää myös puissa. Supikoira on hidas lyllertäjä.
• Pesukarhu käyttää etutassujaan pyydystäessään ravintoa ja syödessään. Supikoira ei voi tarttua saaliiseen etutassuillaan.
• Pesukarhun jalat ovat melko vaaleat. Supikoiran jalat ovat tummat.
• Pesukarhun hännässä on selvät leveät mustat raidat, yleensä viisi raitaa. Supikoiran turkki ja häntä voivat myös näyttää hieman raidallisilta.
• Pesukarhun jäljessä näkyy viisi varvasta ja pitkät harottavat kynnet. Etutassun jälki on 7 cm, takatassun 9 cm. Supikoiran jälki on pienempi (4-5,5 cm) ja pyöreämpi, ja siinä näkyy neljä varvasta ja lyhyet kynnet.

Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa pesukarhua on tuotu turkiskasvatuksen takia Eurooppaan ja Aasiaan. Sitä on istutettu myös riistaeläimeksi. Euroopassa lajia tavataan muun muassa Saksassa, Ranskassa ja Tanskassa. Lisäksi siitä on tehty yksittäisiä havaintoja Espanjassa, Irlannissa ja Alankomaissa.

Suomen luonnossa lajia ei tiettävästi vielä esiinny, sillä siitä ei ole varmistettuja havaintoja.

Pesukarhu on kaikkiruokainen, ja sen ruokavalio kostuu sekä kasvi- että eläinravinnosta ja jätteistä. Pesukarhu ui mielellään ja ruokailee usein veden äärellä. Siten se voi verottaa lintu- ja sammakkokantoja sekä saalistaa vesieläimiä. Se on myös taitava kiipeilijä, vaikka useimmiten ruokaileekin maassa. Se osaa myös avata roskapöntöt. Pesukarhu voi lisäksi aiheuttaa tuhoja puutarhoissa ja hedelmäviljelmillä.

Pesukarhu voi kantaa ja levittää useita haitallisia tauteja ja loisia, joista osa voi tarttua villi- ja kotieläimiin, osa on zoonooseja eli ne voivat tarttua myös ihmisiin. Pesukarhut voivat levittää esimerkiksi rabiesta, leptospiroosia, penikkatautia ja Baylisascaris procyonis -loismatoa (pesukarhujen suolinkainen), joka voi aiheuttaa ihmisellekin fataalin taudin. Loisen munia on pesukarhujen ulosteissa. Pesukarhulla on käymälät, joihin se ulostaa, ja näitä käymälöitä voi olla pihoilla ja rakennuksissa. Loisen munat voivat säilyä tartuntakykyisinä ulkona jopa vuosia. Varsinkin lapset ovat vaarassa saada tartunnan pesukarhun käymälöistä. Pesukarhun suolinkaista esiintyy, paitsi pesukarhun alkuperäisellä levinneisyysalueella Amerikassa, myös Euroopassa. Saksassa loisen esiintyminen pesukarhuissa on suuri.

Pesukarhulla voi olla muitakin sosioekonomisia vaikutuksia kuin tautien ja loisten levittäminen, koska se on sopeutunut kaupunkeihin, eikä se juuri pelkää ihmistä. Se asettuu mielellään rakennuksiin ja voi siten olla häiriöksi. Se voi liata paikkoja tekemällä käymälöitä puutarhoihin tai vaikkapa ullakolle. Se voi myös avata roskapönttöjä ja levitellä roskia ympäriinsä. Lisäksi pesukarhut voivat aiheuttaa vahinkoa viljelyksillä ja hedelmätarhoissa.

Suomen luonnossa pesukarhua ei tiettävästi esiinny. Tärkeintä on estää pesukarhujen tuonti Suomeen. Pesukarhuja ei saa tuoda lemmikeiksi. Eläintarhojen on huolehdittava siitä, ettei niissä mahdollisesti olevia pesukarhuja pääse karkaamaan luontoon.

Pesukarhun pyydystämiseen ja tappamiseen sovelletaan pääasiassa samoja säännöksiä, jotka metsästyslain ja -asetuksen mukaan koskevat rauhoittamattomia eläimiä. Pyydystämiseen ei vaadita metsästyskorttia. Eläimen saa silti pyydystää vain, jos tuntee lain vaatimukset ja osaa toimia niiden mukaisesti. Pyydystettävä eläinlaji täytyy tunnistaa varmuudella, ja pyytäjän tulee tuntea sallitut pyyntivälineet ja -menetelmät. Eläin on aina lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti, ja lopetuksen saa tehdä vain henkilö, jolla on siihen riittävät tiedot ja taidot. Pyydystämisestä tai tappamisesta ei saa myöskään aiheutua vaaraa ihmisille eikä koti- tai riistaeläimille.  Säännösten rikkominen on rangaistavaa.

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä hanki pesukarhua, äläkä päästä lajia luontoon. Ennen vieraslajiasetuksen voimaantuloa hankitut lemmikit voi pitää niiden luonnolliseen kuolemaan saakka. Omistajan on kuitenkin huolehdittava, ettei laji pääse lisääntymään tai leviämään ympäristöön. Pesukarhua ei saa luovuttaa eteenpäin.

Ilmoita pesukarhuhavaintosi vieraslajinisäkkäiden ilmoituslomakkeella.

• CABI: Procyon lotor (raccoon)
• Global Invasive Species Database (2020) Species profile: Procyon lotor. 

Beltrán-Beck, B., García, F. J. & Gortázar, C. 2012. Raccoons in Europe: disease hazards due to the establishment of an invasive species. European Journal of Wildlife Research 58: 5−15. 

Hadidian, J., Prange, S., Rosatte, R., Riley, S.P.D. & Gehrt, S.D. 2010. Raccoons (Procyon lotor). Teoksessa: Gehrt, S.D., Seth, S.P.D. & Cypher, B.L. (eds.), Urban Carnivores. Ecology, conflict, and conservation. Johns Hopkings University Press, Baltimore: pp. 35−47.  (ISBN: 978-0-8018-9389-6)

Larivière S. 2004. Range expansion of raccoons in the Canadian prairies: review of hypotheses. Wildlife Society Bulletin 32: 955-963.  Saatavissa myös: BioOne

Prange, S., Gehrt, S.D. & Wiggers, E.P. 2003. Demographic factors contributing to high raccoon densities in urban landscapes. Journal of Wildlife Management 67: 324−333. 

Vos, A., Ortmann, S., Kretzschmar, A.S., Köhnemann, B. & Michler, F. 2012. The raccoon (Procyon lotor) as potential rabies reservoir species in Germany: a risk assessment. Berliner und Münchener Tiärztliche Wochenschrift 125: 228−235. PDF 

Winter, M. 2009. Procyon lotor (Linnaeus), raccoon (Procyonidae, Mammalia). Teoksessa: Drake, J. A. (ed.), Daisie: Handbook of Alien Species in Europe. Springer, Berlin: 368.