Täplärapu (Pacifastacus leniusculus)

Täplärapu
(Pacifastacus leniusculus)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Haitallinen vieraslaji (EU-luettelo)

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Kuva: David Perez, David Perez / Wikimedia commons, CC-BY-SA-4.0
Täplärapu (Pacifastacus leniusculus) - David Perez, David Perez / Wikimedia commons, CC-BY-SA-4.0
Kuva: Noora Hellén, CC-BY-NC-SA-4.0
Täplärapu (Pacifastacus leniusculus) - Noora Hellén, CC-BY-NC-SA-4.0

Havainnot

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Niveljalkaiset (Arthropoda)
          • äyriäiset (Crustacea)
            • Kuoriäyriäiset (Malacostraca)
              • Eumalacostraca
                • Eucarida
                  • Kymmenjalkaiset (Decapoda)
                    • Astacidea
                      • Ravut (Astacoidea)
                        • Astacidae
                          • Pacifastacus
Kuva: Jouni Tulonen, ©
Täplärapu (Pacifastacus leniusculus) - Jouni Tulonen, ©

Vieraslajiluokittelusta

Haitallinen vieraslaji (EU-luettelo)

Täplärapu on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Lähtökohtaisesti haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.Täpläravulle on kuitenkin laadittu hallintasuunnitelma, jonka perusteella täplärapukantojen hyödyntämistä ja kauppaa voidaan jatkaa, mutta niitä ei enää saa viljellä tai istuttaa luonnonvesiin, eikä niitä ei saa missään tilanteessa lyhytaikaisestikaan sumputtaa pyyntialueensa ulkopuolella. Täplärapujen hallintasuunnitelma ja täplärapuihin liittyvät säädökset ja yksityiskohtaiset ohjeistukset löytyvät Kansallisesta rapustrategiasta vuosille 2019-2022.

Vieraslajilla tarkoitetaan lajia, joka on levinnyt luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Lajit, jotka luontaisesti leviävät EU:n alueelle esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksena, ovat tulokaslajeja, eivätkä ne kuulu vieraslajisäädösten piiriin.

Luonnehdinta

Täpläravut liikkuvat jokirapua selvästi rohkeammin myös valoisaan aikaan. Elinvaatimuksiltaan täplärapu on melko joustava. Se viihtyy laajalla lämpötila-alueella ja selviää myös murtovedessä. Täplärapu kasvaa hyvin kylmässäkin vedessä, mutta se on jokirapua heikommin sopeutunut meillä usein tapahtuvaan nopeaan vesien jäähtymiseen syksyllä rapujen parittelu- ja muninta-aikaan. Tämä rajoittaa lajin elinmahdollisuuksia pohjoisessa ja nopeille lämpötilamuutoksille alttiissa matalissa pienvesissä. Myöskään humuspitoisiin ja happamiin vesiin se ei näytä sopeutuvan yhtä hyvin kuin jokirapu.

Täpläravulle ihanteellisimpia ovat suuret, kivikkoiset tai kiinteäpohjaiset järvet, joissa se elää ja laiduntaa varsin syvälläkin. Suurimmat Suomessa pyydetyt yksilöt ovat olleet noin 20 cm mittaisia, mutta yleensä yli 12 cm yksilöitä saadaan vähän. Täpläravut voivat elää jopa 20-vuotiaiksi.

Täplärapukannat ovat lähes aina rapuruton (PsI-tyyppi) infektoimia. Tutkimuksissa on 2000-luvulla osoitettu, että täplärapukin kärsii rapurutosta ja voi stressaantuessaan tai muutoin heikentyessään kuolla siihen. Suomessa ja Ruotsissa on myös havaittu lukuisia täplärapukantojen romahduksia, joiden on arvioitu johtuneen rapuruton ja ympäristöstressin yhteisvaikutuksesta tai lisääntymisen epäonnistumisesta. Täpläravulta on löydetty myös uusi tauti, pyrstöjalkatauti, joka voi heikentää oleellisesti täplärapunaaraan lisääntymistä tai voi jopa estää sen.

Eurooppalaisia nimiä: signal kräfta, signal crayfish, signalkrebs, écrevisse de californie, l´écrevisse signal, cangrejo senjal, californische rivierkreeft

Amerikkalaisia nimiä: signal crayfish, Pacific crayfish, Californian crayfish

Tunnistaminen

Täplärapu muistuttaa jokirapua, mutta sillä on suuremmat ja pulleammat sakset ja kuoren väritys on yleensä vaalea, päältä ruskean ja oliivin vihreän sävyinen. Jokirapu sen sijaan on useimmiten varsin tumman ruskea tai toisinaan sinertävä. Etenkin saksen täplässä ja saksiraajojen alapinnoilla täpläravuilla on yleensä myös sinisen ja turkoosin sävyjä. Saksien alapinnat ovat yleensä kirkkaan punaiset, hieman keltaoranssiin vivahtavat. Jokiravulla ne ovat yleensä likaisemman punaiset sisältäen ruskeita sävyjä. Täpläravun kuori on sileä, nuorilla yksilöillä jopa liukkaan tuntuinen. Jokiravulla kuori taasen on pienten nystermien peittämä ja hieman karhean tuntuinen. Väritys ja saksien koko kuitenkin vaihtelee eri vesien ja myös yksilöiden välillä. Kapeasaksiravun kuori on jokirapuakin karheampi, sen sakset ovat paljon kapeammat kuin jokiravulla tai täpläravulla ja ne ovat alapinnaltaan vaaleat, eikä niissä ole punaisia, oransseja tai turkooseja sävyjä.

Varmin tuntomerkki on jokiravulla kaulauurteen takana kummallakin kyljellä sormin tuntuva rivi teräviä nystermiä, mitkä puuttuvat täpläravulta. Kapeasaksiravulla näitä teräviä piikkejä tai nystermiä on runsaasti sekä kaulauurteen taka- että etupuolella ravun ”poskilla”. Täplärapu on saanut nimensä saksen hangassa olevasta vaaleasta laikusta, mutta laikku saattaa olla varsin huomaamaton ja joskus puuttua kokonaan.

Alkuperä ja levinneisyys

Täplärapu on peräisin USA:n luoteisosasta ja Kanadan lounaisosasta Brittiläisestä Kolumbiasta. Sitä on istutettu myös Kalifornian, Nevadan ja Utahin vesiin sekä Japaniin ja ainakin 24 maan alueella Euroopassa.

Täplärapu on Euroopassa laajimmalle levinnyt vieras rapulaji. Ruotsiin ja samalla Euroopan mantereelle täplärapuja tuotiin ensi kerran vuonna 1959 Kaliforniasta tarkoituksena tutkia voisiko se korvata rapuruton tuhoamaa alkuperäistä jokirapukantaa. Suomessa täplärapuja istutettiin koevesiin ensi kerran vuonna 1967. Laajemmat kotiutusistutukset alkoivat 1980-luvun lopulla ja 2000-luvulla ne vähentyivät jo selvästi. Luvallisia istutuksia ei ole tehty vuoden 2015 jälkeen, mutta valitettavasti luvattomia siirtoja on tehty myöhemminkin. Suomessa täpläravun laajimmat yhtenäiset esiintymät ovat Kokemäenjoen, Kymijoen ja Vuoksen vesistöjen eteläosissa. Populaatioita on lisäksi lukuisina pienempinä saarekkeina muualla maamme etelä- ja keskiosissa. Joitakin esiintymiä on ilmaantunut myös Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Lähes kaikki maan keskiosien ja pohjoisen Suomen esiintymät ovat saaneet alkunsa luvattomista istutuksista. Järvi-Suomen avoimia vaellusesteettömiä vesireittejä myöten täpläravulla on mahdollisuus istutusten jälkeen levittäytyä laajemmalle, mikäli olosuhteet ovat muuten lajille suotuisat.Toistaiseksi täplärapu on levinnyt pääosin ihmisen kuljettamana.

Täpläravun kotiutuksen mukana Eurooppaan tuotiin myös PsI-tyypin rapurutto, joka on eurooppalaisille ravuille vielä vaarallisempi kuin 1860-luvulla Eurooppaan tullut As-tyypin rapurutto. On ilmeistä, että tuolloin tuotiin täplärapujen mukana myös muita leväsieniä, jotka ovat olleet täpläravun loisia sen alkuperäisellä levinneisyysalueella Pohjois-Amerikassa.

Haitat

Täplärapu kaventaa alkuperäisen jokiravun elinmahdollisuuksia kilpailulla sekä etenkin levittämällä ja ylläpitämällä rapuruttoa. Täplärapu on useimmitenPsI-tyypin rapuruton kantaja. Täpläravun leviäminen johtaa jokirapukantojen tuhoutumiseen ja siten jo nyt erittäin uhanalaiseksi luokitellun lajin edelleen jatkuvaan harvinaistumiseen. Jokirapu on täplärapua paremmin sopeutunut pohjoisiin oloihin, pienjärviin ja virtavesiin, joten uusista istutuksista on raputalouden kannalta pääsääntöisesti vain haittaa. Täpläravulle hyvin soveltuviin vesiin sitä on jo istutettu. Täpläravun on sanottu kaivamisellaan vaikuttavan esimerkiksi jokipenkkoihin tai altaiden rakenteisiin, mutta enimmäkseen laji esiintyy meillä kovapohjaisilla alueilla järvissä hakien suojapaikkansa kivikoista eikä mainittavia kaivuuhaittoja ole toistaiseksi esiintynyt. Täpläravut voivat myös hankaloittaa verkkokalastusta. Toistaiseksi merkittäviä haitallisia vaikutuksia kalakantoihin tai muuhun vesieliöstöön ei ole havaittu, mutta tihentyessään ja levittäytyessään täpläravut voivat ainakin paikallisesti heikentää etenkin hidasliikkeisten pohjaeläinten kantoja, uposkasvien kasvustoja ja kalojen lisääntymistulosta.

Hyödyt

Talouden ja virkistyksen kannalta täpläravun piti olla lähtökohtaisesti hyödyllinen. Sitä piti istuttaa vain vesiin, joista jokirapu oli rapuruton seurauksena ollut pysyvästi poissa tai harvalukuisena täysin tuottamaton. Satojen luvattomien siirtojen johdosta täplärapu on kuitenkin levinnyt laajalti ympäri Suomen, levittänyt rapuruttoa ja siten välillisesti tuhonnut mahdollisesti jopa satoja jokirapukantoja. Mittavien täplärapuistutusten ansiosta Suomen rapusaalis nousi 2000-luvulla noin kolmanneksen edeltäviin vuosikymmeniin verrattuna, mutta 2010-luvulla rapusaalis on taas ollut keskimäärin samalla tasolla kuin 1990-luvulla ennen mittavia täplärapuistutuksia. On mahdollista, että täplärapusaaliit vielä kasvavat nykyisestä, mutta voi myös olla, että saalis jää nykytasolle ja 2000-luvun huippusaaliit olivat vain seurausta tyhjään ekolokeroon päässeen uuden lajin aluksi poikkeuksellisen runsaista ravintoresursseista. Täplärapu on palauttanut ravustuksen Etelä-Suomen suurille järville, mutta samanaikaisesti se on hävittänyt laajalti jokirapukantoja pienjärviltä. Täpläravuista on siis ollut hyötyä osalle väestöä ja toisille haittaa. Ehkä merkittävin hyöty siitä on ollut suurten järvien kaupalliselle kalastukselle, sillä se on tuonut lisäansiota kalastuksellisesti heikon loppukesän ja alkusyksyn ajalle.

Torjunta

Täplärapukantojen hallinta ja leviämisen ehkäiseminen

Täpläravun hävittämiskeinoja on jonkun verran tutkittu, mutta lajille erityistä, muiden vesieliöiden suhteen vaaratonta hävittämiskeinoa ei ole toistaiseksi löytynyt. . Vuonna 2020 on käynnistynyt kokeilut täplärapujen hävittämiseksi isohkosta joesta ja 300 ha järvestä tehopyynnin avulla. Lisää vastaavia kokeiluja on käynnistymässä, joten viimeistään vuosikymmenen jälkipuoliskolla tiedetään, onnistuuko täplärapujen hävittäminen pyytämällä muualtakin kuin pienvesistä. Vaikka hävittäminen ei onnistuisikaan kohtuullisin ponnistuksin, voidaan tehopyynnillä ainakin hillitä kannan kasvua ja levittäytymistä. Täplärapujen omatoimisen leviämisen estämiseksi lienee myös mahdollista rakentaa este, joka estää rapujen nousun ylävirtaan, mutta mahdollistaa silti vaelluskalojen läpikulun. Kesällä 2021 käynnistynee ensimmäinen tällainen kokeilu Suomessa.

Tärkein keino vähentää täpläravun aiheuttamia haittoja on estää sen leviämistä uusiin vesiin ja rajoittaa leviämistä myös nykyisten vesistöjen sisällä. Siksi lajin siirtäminen uusiin vesiin tai edes samassa vesistössä uusille alueille on kiellettyä.

Rapujen pyynti

Täplärapuja pyydystetään yleisimmin rapumerroilla. Ravustamiseen vaaditaan valtion kalastuksenhoitomaksun suorittaminen ja paikallisen vesialueen omistajan lupa (osakaskunta tai kalastuskunta). Rapuja ei saa pyytää niiden rauhoitusaikana, 1.11.–21.7. klo 12. Ravuille ei ole lakisääteistä alamittaa, mutta vesialuekohtaisesti sellaisia yleisesti säädetään. Kauppaa käydään useimmiten yli 10 cm:n pituisilla ravuilla, mikä on vanha alamittaraja.

Täplärapuvesissä käytettyjä ravustus- ja muita pyyntivälineitä ei tule siirtää käyttöön muille vesille rapuruton leviämisvaaran vuoksi. Mikäli tämä on syystä tai toisesta välttämätöntä, kaikki välineistö on desinfioitava huolellisesti ennen käyttöä uudessa vesistössä. Myös syöttikalat tulee pyytää samalta vesialueelta mistä ravustetaan tai ne on pakastettava ennen käyttöä (-20°C kolmen vuorokauden ajan).

 

Mitä minä voin tehdä

En siirtele täplärapuja uusiin vesiin enkä sumputa niitä muualla kuin pyyntiveden siinä osassa, josta ne on pyydetty.

En siirrä ravun- tai kalanpyydyksiä rapuvedestä toiseen luonnonveteen desinfioimatta niitä ensin perusteellisesti.

Veneiden pilssivedet tyhjennän kunnolla ennen vesistöstä toiseen siirtymistä.

Täplärapu on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n tasolla. Suomessa istutukset kaikkiin vesiin - myös nykyisiin täplärapuvesiin - sekä täplärapujen viljely ovat kiellettyjä.

 

Lisätiedot

Lähdetiedot:

Katso myös:

Julkaisuja

  • Tulonen, Erkamo 2010. Rapuruton vaikutus kehittyvään täplä

Kuvauksen laatijat

Markku Pursiainen (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos) 2014; Esa Erkamo (Luke) 2016, 2020; MMM 2019;  Japo Jussila (Itä-Suomen yliopisto) 2019, 2020