EU torjuu haitallisia vieraslajeja - EU:n asetus haitallisista vieraslajeista hyväksytty

EU hyväksyi 29.9. asetuksen haitallisista vieraslajeista. Tavoitteena on vähentää vieraslajien aiheuttamia vahinkoja luonnolle, yhteiskunnalle ja taloudelle sekä estää uusien haitallisten vieraslajien pääsy EU:n alueelle. Asetuksen toimenpiteet kohdistetaan kaikkein haitallisimpiin vieraslajeihin.

Asetuksen ytimenä EU:n haitallisten vieraslajien luettelo
EU:n asetuksessa kehotetaan luomaan luettelo haitallisimmista vieraslajeista, joiden maahantuonti, myynti, kasvatus, käyttö ja levittäminen on EU:ssa kielletty. Kiellon noudattamista valvotaan rajatarkastuksilla sekä seurantajärjestelmällä, joka EU-maiden on otettava käyttöön. Luettelon valmistelee vuoden kuluessa Euroopan komissio. Suomessa on arvioiden mukaan noin 160 haitallista vieraslajia. Vielä ei tiedetä, kuinka moni niistä päätyy EU:n vieraslajiluetteloon.

Haitallisia vieraslajeja pidetään yhtenä maailman vakavimmista uhkista luonnon monimuotoisuudelle. Ne saattavat esimerkiksi muuttaa ympäristöä tai levittää tauteja, ja aiheuttavat suurta haittaa myös taloudelle. Erityisen haitallisia vieraslajeja Suomessa ovat jättiputket, kurtturuusu, rapurutto, espanjansiruetana ja villiminkki sekä vaaralliset kasvintuhoojat.

Uusi EU:n asetus syntyi, koska vieraslajit ovat myös Euroopassa kasvava uhka. Matkailu ja kansainvälinen kauppa tuovat tullessaan uusia vieraslajeja ja ilmastonmuutos voi pahentaa tilannetta entisestään. Haitalliset vieraslajit leviävät yli kansallisten rajojen ja nykyiset kansalliset toimenpiteet ovat olleet liian hajanaisia, joten torjuntaan kaivattiin yhdenmukaisia sääntöjä. Asetus astuu voimaan 1.1.2015.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen ennaltaehkäisemisestä ja hallinnasta

 

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

neuvotteleva virkamies Johanna Niemivuo-Lahti, p. 0295 162 259, etunimi.sukunimi@mmm.fi

 

 

 

 

 

Kuva: