Vieraslajikasvien torjunnassa voi syntyä merkittäviä määriä kasvijätettä ja maa-aineksia, jotka sisältävät leviämiskykyisiä kasvinosia, kuten siemeniä tai juurakoita. Näiden käsittelyssä ja hävittämisessä on syytä olla erityisen huolellinen, sillä vieraslajit voivat levitä ympäristöön ja uusille kasvupaikoille kasvijätteen ja maa-ainesten mukana.
Vieraslajilain (1709/2015, 5 §) mukaisesti toimijan on huolehdittava siitä, ettei hänen tuottamassaan, varastoimassaan, markkinoille saattamassaan, kuljettamassaan, välittämässään, myymässään tai muuten luovuttamassaan tuotteessa tai aineistossa ole EU:ssa tai kansallisesti haitallisiksi säädettyjä vieraslajeja, jotka tuotteen tai aineiston mukana voivat levitä toimijan hallinnassa olevan alueen ulkopuolelle. Lisäksi on huomioitava, ettei mitään vieraslajia saa pitää, kasvattaa, istuttaa, kylvää tai muulla vastaavalla tavalla käsitellä siten, että se voi päästä ympäristöön (3 §).
Kartoita kohteen vieraslajit aina osana rakennus- tai infrahanketta. Vieraslajien tunnistamisessa voit käyttää apuna vieraslajit.fi-sivustoa. Samalla voit ilmoittaa vieraslajihavaintosi. Sivustolta löytyy lajikohtaisia torjuntaohjeita useimmille vieraslajeille.
Selvitä etukäteen, vaatiiko suunniteltu käsittely ympäristölupaa, toimenpidelupaa tai ilmoitusmenettelyä. Lisätietoja, milloin vieraslajikasveja sisältävien maa-aineisten käyttöön ja käsittelyyn tarvitaan lupa, voit lukea täältä.
Pyydä maanomistajalta tai väylän ylläpitäjältä lupa torjuntatoimiin.
Rakennus- ja infrahankkeissa on tärkeää vähentää haitallisten vieraslajien torjunnasta syntyvän jätteen määrää. Tavoitteena on, että siemeniä, juurakoita tai muita leviämiskykyisiä kasvinosia sisältävää hankalammin hävitettävää jätettä ja maa-aineksia syntyisi mahdollisimman vähän. Tämä edellyttää torjuntatoimien huolellista toteutusta ja erityisen torjuntasuunnitelman laatimista. Torjuntatöihin on syytä ryhtyä hyvissä ajoin ennen rakennus- tai infrahankkeen aloittamista. Näin hankkeen aikana riski vieraslajien leviämiselle vähenee.
Perusperiaatteita torjunnan suunnitteluun ja toteutukseen voit lukea täältä.
Maa-aineksia käsiteltäessä maassa olevia kasvinosia ja elinkelpoisten siementen, juurtenkappaleiden ja muiden lisääntymiskappaleiden määrää voidaan vähentää muun muassa
Oman organisaation työntekijät on tarpeen perehdyttää vieraslajien tunnistamiseen, leviämisväyliin, torjuntaan ja hävittämiseen. Lisäksi aliurakoitsijat on ohjeistettava työkohteen ja työtehtävien vaatimalla tavalla kohteen vieraslajikasvien turvalliseen käsittelyyn. Infrahankkeissa on huolehdittavatorjuntatoimenpiteiden ja seurannan jatkuvuudesta.
Vieraslajijätettä voi käsitellä torjuntapaikalla monin keinoin pois vietävän jätteen määrän vähentämiseksi. Maa-aineksista voidaan erotella juuren palat ym. isompi kasviaines välppäämällä ja seulomalla.
Mikäli hävittäminen paikan päällä ei ole mahdollista, voi jätteen toimittaa jäteasemalle, jota kautta vieraslajikasviaineksen ravinteet ja orgaaninen aines voidaan hyödyntää esimerkiksi laitosmittakaavan kompostoinnilla tai biokaasutuksella.
Vieraslajikasvien leviäminen on estettävä myös kuljetuksen aikana pakkaamalla jäte muovisäkkeihin ja/tai peittämällä lava pressulla. Lisäksi on huolehdittava kaluston asianmukaisesta puhdistamisesta.
Vieraslajikasvimateriaalin käsittelyssä ensisijainen tavoite on hyödyntää kasvibiomassan sisältämät ravinteet ja orgaaninen aines esimerkiksi kasvualustana. Toissijainen tavoite on hyödyntää orgaanisen aineksen sisältämä energia polttamalla. Vasta viimeisenä vaihtoehtona on jätteen loppusijoittaminen esim. kaatopaikalle.
Seuraa kasvupaikkaa useamman vuoden ajan torjunnan jälkeen. Mikäli havaitset uusia taimia tai versoja, tee torjuntatoimet uudelleen.
Lisätietoja haitallisten vieraslajien tunnistamisesta ja torjunnasta löydät Vieraslajit.fi -sivustolta. Esimerkiksi: Ohje kurtturuusun tunnistamiseen ja torjuntaan.
Lisätietoja vieraskasvijätteen käsittelystä ja hävittämisestä ohjeistuksessa Kuinka käsittelen ja hävitän vieraskasvijätettä?
Katso myös Vieraslajiasioiden neuvottelukunnan ohjeistukset:
Huusela, E; Aukia, L.-M.; Jauni, M.; Rastas, M. & Tuhkanen, E.-M. 2021. Toimintamalliehdotus vieraslajijätteiden hallintaan: Selvitys, kuinka vähentää, vastaanottaa ja käsitellä vieraskasvijätettä. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 3/2021.